1 KUOLEMA. Olen menettänyt lapseni Ellin vuonna 2019 hyvin äkillisesti ja traumaattisesti. Elli kuoli kotiin. Itse olen häntä siinä hetkessä elvyttänyt, mutta valitettavasti lapseni ei selvinnyt. Lapsen menettäminen on valtava trauma. Tosi paljon alussa mietin, teinkö äitinä jotakin väärin, vaikka en tehnyt. Syyllisyys oli kaikista päällimmäisin tunne: millainen äiti ei saa lastaan pidettyä hengissä.
2 SURU. Kun suru tulee, niin se on kuin hyökyaalto. Se hyökkää, sille ei voi mitään. Sen sisälle joutuu, ja sieltä ei enää pääse pois, vaikka kuinka toivoisi, että voisi kelloa kääntää. Ei siitä koskaan selviä, että oma lapsi, sisarus tai lapsenlapsi kuolee. Surulle on pakko vain alistua ja hyväksyä se. En ole tähän päivään mennessä keksinyt selviämistietä.
3 HAUTAJAISET. Ymmärrän nyt, mitä tarkoittaa, että hautajaiset antavat tietynnäköisen pisteen monelle asialle. Siinä vaiheessa oli pakko hyväksyä, että en saa lastani enää takaisin. Pidimme hautajaiset pienessä perhepiirissä, mutta selvästi Elli jäi hirveän monen sydämeen. Kynttilöiden määrä haudalla seuraavana päivänä oli hirveän häkellyttävä. Hautajaiset olivat tilaisuutena sellaiset, mitä Elli olisi halunnut. Järjestimme sinne vihreitä kukkia, koska värinä hän rakasti vihreää. Pienet asiat auttoivat itseä, että kyllä minä tämän päivän selviän.
4 TAIVAS. Ihmiset yleensä ajattelevat, että ruumis haudataan, sielu menee taivaaseen ja taivaassa tavataan. Oman menetyksen myötä olen joutunut prosessoimaan, onko sellaista paikkaa olemassa. Hirveän vahvasti uskon, että maailmassa on hyvää ja pahaa ja hyvä aina voittaa. Kävisi psyykelle kovaksi, jos en ajattelisi, että joskus vielä jossain kohtaan Ellin.
5 RAKKAUS. Vaikka suru ei ole mukava kaveri, niin se on aika armollinen. Nyt kun muistelen vuosia, en muista yhtään kertaa, että Elli olisi kiukutellut tai ollut tuhma. Muistan vain, että olipa ihana tyttö ja kiltti, ja miten hän rakasti kaikkia isoja koneita. Mielessä on valtavasti hyvää. Olen hirveän kiitollinen, että sain olla hänen äitinsä. Surua suurempaa on kuitenkin aina rakkaus. Niin kauan kuin oma sydämeni tähän maailmaan lyö, niin kauan häntä kaipaan.
Tarmo Ylhävuori
Kuva: Tarmo Ylhävuori
