Alfa-kurssi kuulostaa ihan aikuisten rippikoululta. On uusia tuttavuuksia, yhteisiä aterioita ja perusasioista kristinuskosta. Vain kesä ja kärpäset puuttuvat.
Pielisensuun seurakunnan pappi Timo-Ilkka Antikainen vahvistaa, että Alfa-kurssilla voi suorittaa aikuisrippikoulun. Kurssin täydentämiseksi täytyy sopia vain muutama lisätapaaminen papin kanssa.
Alfa-kurssi ei ole kuitenkaan vain rippikoulun korvike. Se on peruskurssi kaikille, joita uskonasiat kiinnostavat.
Kontiolahtelainen Kaija Sivonen kävi Alfa-kurssin, kun se edellisen kerran järjestettiin Pielisensuun seurakunnassa. Hän on suorittanut nuoruudessaan rippikoulun, mutta siitä saadut opit ovat unohtuneet vuosikymmenten varrella.
– Olen käynyt rippikoulun 40 vuotta sitten 15-vuotiaana. Eihän minua uskonasiat silloin kiinnostaneet. Ihan kristinuskon alkeet olivat hukassa, Sivonen kuvailee.
Liikkeelle perusasioista
Kurssilla lähdetään liikkeelle perusasioista: Kuka Jeesus on, miten rukoillaan ja miksi Raamattua kannattaa lukea? Kurssikerroilla katsotaan videoalustus, ja sitten osallistujat pääsevät keskustelemaan pienryhmissä.
Ryhmien vetämisessä tärkeässä roolissa ovat vapaaehtoiset. Jyväskyläläinen Kaisa Kärkkäinen on kuluneen kevään aikana ollut vapaaehtoisena ryhmänohjaajana Muuramen seurakunnan Alfa-kurssilla. Hän alkuun empi, jaksaako sitoutua monen viikon kurssiin.
– Mietin syksyllä, miten jaksan ja miten aika riittää siihen. Rukoilin, lähdenkö vai enkö lähde. Sitten jo ajattelin, että en lähde siihen.
Asia ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. Kuukauden tai kahden päästä hän rukoili uudestaan, ja silloin hänelle tuli tuntuma, että kurssille kannattaa lähteä.
Uusia tuttavuuksia
Kärkkäinen on jälkikäteen tyytyväinen, että lähti vapaaehtoiseksi. Hänen ohjaamassaan ryhmässä oli kaksi henkilöä, jotka olivat olleet vain reilun vuoden uskossa. Hän koki kiinnostavaksi kuulla heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan.
Kaija Sivonen on samoilla linjoilla. Hänestä antoisaa oli uusien ihmisten kohtaaminen, ja samalla madaltui kynnys seurakunnan tilaisuuksiin osallistumiseen.
– Kun meni jonnekin tilaisuuteen, niin oli ainakin joku tuttu naama paikalla, Sivonen kertoo.
Uusia tuttavuuksia on tarjolla Pielisensuun kirkolla ensi syksynä, kun seurakunta järjestää Alfa-kurssin yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Timo-Ilkka Antikainen vinkkaa, että mukaan voi tulla mistä vain Joensuun ja Kontiolahden alueelta – ja miksei kauempaakin. Ilmoittautua voi joko kurssilaiseksi tai vapaaehtoiseksi, jos seurakunnan toiminta on jo tuttua.
Tarmo Ylhävuori
Kuvat: Tarmo Ylhävuori
Alfa-kurssi Pielisensuun kirkossa to 18.9., 25.9., 2.10., 9.10., 30.10., 6.11. ja 13.11. klo 17–19 sekä Hukanhaudan seurakuntatalolla la 25.10. klo 9.30–15. Ilmoittautuminen 10.6.–27.8. joensuunseurakunnat.fi/ilmoittauduLinkki avautuu uudessa välilehdessä.