Runoilijan rakkaus -konsertti

la 10.5. klo 16.00
Kuvassa Tiina Linjama ja Olli Ristolainen. Kuva: Mikko Kanniainen, Viestimaakarit Oy

Rantakylän kirkko

Runoilijan rakkaus -konsertti
Olli Ristolainen,
Tiina Linjama

Ohjelmassa mm. Robert Schumannin laulusarja Dichterliebe Op. 48 sekä Oskar Merikannon lauluja. Käsiohjelmamaksu 10 €.

Baritoni Olli Ristolainen on opiskellut Turun konservatoriossa kirkkomusiikkia sekä valmistunut Kuopion Sibelius-akatemiasta musiikin maisteriksi. Olli on konsertoinut useissa konserteissa solistina ja kuorolaisena sekä ollut mukana lukuisten lähinnä hengellisten levyjen äänityksissä. Kesän 2024 Olli oli kiinnitettynä Savonlinnan oopperajuhlakuoroon, jossa hän oli mukana Wagnerin Lohengrinissa ja Mozartin Don Giovannissa.

Tiina Linjama on joensuulainen pianisti, jonka sydäntä lähellä pianonsoitossa on yhteismusisointi sekä runojen ilmaisu pianismin keinoin. Tiina on opiskellut Joensuun konservatoriossa Nazig Azezianin ohjauksessa, ja työskentelee päivätyönään logopedian yliopisto-opettajana.

Olli ja Tiina ovat musisoineet yhdessä ensi kertaa jo 25 vuotta sitten, mutta tämä on heidän ensimmäinen yhteinen konserttinsa.
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Rantakylän seurakunta