Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Perheasiain neuvottelukeskuksella ruuhkaa – kertaterapiaa tarjolla Perheentalolla

Kasteinen ikkunalasi, johon piirretty sydän.

Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän perheneuvontapalvelut ovat ruuhkautuneet ja jonoja puretaan parhaillaan. Tilanteen vuoksi perheasiain neuvottelukeskus ei voi ottaa uusia asiakkaita. Ajanvaraus avautuu normaalisti jälleen maanantaina 26.9. kello 9.

Perheneuvonnan asiakasmäärä on ollut suuri viimeisten vuosien ajan. 

– Jo viime keväänä meille jonotti enimmillään 40 asiakasta ja tuolloin jonotilanne oli kestänyt parin vuoden ajan. Pyrimme ehkäisemään liian pitkien jonojen kertymisen, jotta aikoja voisi jatkossa antaa suoraan kahden, kolmen viikon päähän, perheasiain neuvottelukeskuksen vs. johtaja Salla Ulvi-Altio kertoo.

Akuuttiin avuntarpeeseen Ulvi-Altio kehottaa ottamaan yhteyttä esimerkiksi Pohjois-Karjalan kriisikeskukseen tai muihin vastaaviin toimijoihin.

Joensuun seurakuntayhtymän Perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa muun muassa terapeuttista keskusteluapua parisuhteen ja perhe-elämän ongelmiin sekä perheasioiden sovittelua lasten huollon ja yhteisen vanhemmuuden ristiriitoihin erotilanteissa. Puolisot voivat tulla perheasiain neuvottelukeskukselle tapaamaan perheneuvojaa yhdessä tai erikseen.
– Eniten keskusteluapua toivotaan parisuhteen sisäisiin vuorovaikutusongelmiin. Samoin parisuhteen hoitaminen ja vaaliminen niin sanottujen ruuhkavuosien keskellä on yleinen aihealue, minkä äärellä olemme. Eroon liittyvät kysymykset ovat myös olleet hienoisessa kasvussa viime vuosina. Yksilöasiakkaat hakeutuvat useimmiten keskustelemaan omassa parisuhteessa mietityttävistä asioista ja peilaamaan omia ajatuksiaan työntekijän kanssa, Ulvi-Altio kertoo.

Joensuun seurakuntayhtymän perheneuvonnassa käy vuosittain noin 500 asiakasta ja asiakaskäyntejä kertyy noin 2500. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia, ja niitä on saatavilla myös etäyhteydellä. Asiakkaiksi voivat hakeutua kaikki Pohjois-Karjalan maakunnan alueella asuvat.
– Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että meillä on matalan kynnyksen palveluita, mihin ihmiset voivat hakeutua, ja ajattelen, että kynnys tämänkaltaisen avun hakemiseen on madaltunut viime vuosina. Se on erittäin hyvä asia, Ulvi-Altio toteaa.

Maksutonta kertaterapiaa tarjolla Perheentalolla

Perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa maksutonta, kertaluonteista neuvontaa Joensuun Perheentalolla (Rantakatu 15) kuukausittain 12.9. alkaen. Kertaterapiat pystytään toteuttamaan ruuhkautuneesta asiakastilanteesta huolimatta.

Perheentalolle voi tulla ajanvarauksella yksin tai yhdessä kumppanin kanssa keskustelemaan perheneuvojan kanssa parisuhdetta askarruttavista kysymyksistä. Keskustelut ovat maksuttomia, luottamuksellisia ja kertaluontoisia, ja aikaa niihin on käytettävissä 1,5 tuntia asiakasta tai pariskuntaa kohti. Keskustelun ajaksi voi varata lastenhoidon ajanvarauksen yhteydessä edeltävään tiistaihin mennessä.

Lisätietoja ja ajanvaraukset Perheentalon kertaterapioihin löydät verkosta tästä linkistä (mvs.fi).Linkki avautuu uudessa välilehdessä

****************

8.9.2022 klo 10.10 korjattu kohtaa Perheentalon kertaterapioiden varauksesta.

2022-09-08 08:54:00.0