Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Joensuun seurakuntakeskuksella voi luovuttaa verta

10_verenluovutus1.jpg

Kuva: Jari Härkönen / SPR:n kuvapankki

Joensuun seurakuntakeskuksella (Kirkkokatu 28) voi tammikuusta alkaen luovuttaa verta. Ensimmäinen mahdollisuus tähän on maanantaina 9. tammikuuta iltapäivällä, ja jatkossa verenluovutus onnistuu seurakuntakeskuksella pari kertaa kuussa.

Joensuun seurakunta on sopinut yhteistyöstä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Joensuun verenluovutustilaisuuksista vastaa Veripalvelun Kuopion yksikkö, josta tulee paikan päälle henkilökuntaa huolehtimaan turvallisesta ja sujuvasta asiakaspalvelusta koko tilaisuuden ajan. Verenluovuttajat saapuvat paikalle etukäteen sovittuna ajankohtana.

– Ajanvaraus verkossa on jo auki ja toivomme asiakkaiden varaavan ajan etukäteen. Sähköisen terveyskyselyn voi halutessaan täyttää aikaisintaan verenluovutusta edeltävänä päivänä, kertoo Veripalvelun Kuopion yksikön aluepäällikkö Paula Korhonen.

Verenluovutuksen jälkeen voi nauttia ansaitusti Marttojen tarjoamat kahvit seurakuntakeskuksen aulassa.

Suurin osa verenluovutusikäisistä suomalaisista sopii verenluovuttajiksi. Suomen Punainen Risti määrittelee perusedellytyksiksi muun muassa iän (18–70 vuotta), painon (50–200 kg), asuinpaikan ja hemoglobiinin. Lisätietoja edellytyksistä saa Veripalvelun verkkosivuilta ja maksuttomasta palvelunumerosta. 

Suomen Punainen Risti ja evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat valtakunnallisesti pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Mahdollisuus yhteistyöhön otettiin ilolla vastaan niin Veripalvelussa kuin Joensuun seurakunnassakin.

– Jo useamman vuoden ajan olemme etsineet tiloja, jotka palvelisivat paremmin asiakaskuntaa. Tämä on hieno mahdollisuus yhteistyöhön, Korhonen toteaa.

– Näemme että asia on äärimmäisen tärkeä. Olemme mieluusti tässä mukana ja haluamme haastaa myös kaikki seurakuntalaiset, vapaaehtoiset ja seurakuntien työntekijät mukaan luovuttamaan, sanoo kirkkoherra Katri Vilén.


Lisätiedot
-www.veripalvelu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- p. 0800 0 5801 (arkisin klo 8–17)
-Ajanvaraus verkossa: veripalvelu.fi/ajanvarausLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2023-01-02 10:23:43.0