Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Joensuun seurakuntayhtymä työllistää noin 80 kesätyöntekijää

Joensuun_srk-yhtyman_kesatyot_kuvaaja_Tiina_Partanen.jpg

Joensuun seurakuntayhtymä tarjoaa tänäkin vuonna kesätöitä noin 80 tekijälle. Tarjolla on muun muassa hautausmaiden hoitoa, keittiöhommia ja leirin ohjaajana toimimista.

Eniten kesätyöntekijöitä palkataan hautauspalveluihin, jossa on tarjolla noin 40 kausityöpaikkaa ja 20–40 kesätyöpaikkaa Joensuun seurakuntayhtymän hautausmailla Joensuun kaupunkialueella, Pyhäselässä, Enossa, Hoilolassa, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa. 

Hautausmaan kesätyöntekijöiksi otetaan nuoria ja opiskelijoita noin 2–4 kuukauden pituisille jaksoille. Työ edellyttää reipasta asennetta, ahkeruutta ja kykyä fyysiseen ulkotyöhön. 5–6 kuukautta kestävissä kausitöissä eduksi katsotaan myös alan koulutus, aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä sekä taito käyttää työssä tarvittavia pienkoneita.

Vaivion leirikeskukseen haetaan yhtä kiinteistönhoitajaa, 2–3 keittiötyöntekijää ja kahta kesätyöntekijää 2–2,5 kuukauden mittaisiin tehtäviin. Kiinteistönhoitajan tehtävässä painottuvat muun muassa kurssikeskuksen kiinteistöjen kunnossapitotyöt sekä viher- ja ulkoalueiden siisteydestä huolehtiminen. Keittiötyöntekijän tehtävänkuvaan kuuluvat muun muassa ruuanvalmistus, asiakaspalvelu sekä puhtaanapito. Kesätyöt sisältävät avustavia keittiötehtäviä, asiakaspalvelua ja puhtaanapidon työtä.

Kesällä voi työllistyä oppaana tai kesäkaverina

Kirkon oppaiden tehtäviä on tarjolla kahdeksalle Joensuun ja Utran kirkoissa. Heidän valinnassaan kiinnitetään huomiota muun muassa valmiuteen toimia itsenäisesti ja palveluhenkisesti, kielitaitoon sekä seurakuntaelämän tuntemukseen. Joensuun kirkko on auki 1.6.–27.8. ja Utran kirkko 5.6.–13.8.

Lisäksi Joensuun seurakunta palkkaa kesäkavereita, jotka kiertelevät muun muassa alueen leikkipuistoja ja uimarantoja ja kutsuvat lapsia leikkimään ja pelaamaan. Työssä vaaditaan muun muassa oma-aloitteisuutta, reipasta ja iloista asennetta sekä rohkeutta ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin.

– Kesäkaverit palkataan kahdeksi viikoksi, ja heitä on kaksi kerrallaan. Työaika on kuusi tuntia päivässä, kertoo Joensuun seurakunnan kirkkoherra Katri Vilén.

Joensuun seurakunta hakee myös leiriohjaajia kesän kolmelle riparille. Leiriohjaaja on työntekijöiden apuna ja isosten "isosena" leirillä. Kokemus leirityöstä ja joustava asenne ovat tehtävään haettaessa eduksi. 

Kesätöitä tarjolla myös teologeille

Joensuun seurakuntayhtymä palkkaa sairaalasielunhoidon kesäteologin sairaalapappien kesälomien sijaiseksi ajalle 19.6.–13.8. Sairaalasielunhoidon kesäteologin tehtävä edellyttää muun muassa oma-aloitteisuutta, valmiutta kohdata kuolevia, vakavasti sairastuneita ja heidän omaisiaan sekä sairaalasielunhoidon soveltavien opintojen työssäoppimisjakson suorittamista tai vastaavaa kokemusta.

Pyhäselän seurakunta hakee kahta kesäteologia ja yhtä kesänuorisotyönohjaajaa. Rantakylän seurakunta palkkaa tarvittaessa vielä kesäteologin. Muutoin Rantakylän ja Pielisensuun seurakunnat ovat kesän osalta rekrynsä jo tehneet.

Haku pääsääntöisesti helmikuussa

Kesätyöpaikat ovat pääsääntöisesti haussa helmikuun aikana lukuun ottamatta sairaalasielunhoidon kesäteologihakua ja hautausmaiden kesä- ja kausityöntekijähakua, jotka ovat avautuneet tammikuussa. Sairaalasielunhoidon kesäteologihaku päättyy 8.2., hautausmaiden kausityöntekijähaku päättyy 5.3. ja hautausmaiden kesätyöntekijähaku päättyy 19.3.

Kaikkia seurakuntayhtymän töitä haetaan kirkkorekry.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä-palvelun kautta.

23.1.2023 11.14