Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään 21.-22.9. Joensuussa

Kuvituskuva, jossa kuvan vasemmalla puolella maaseutua ja oikealla puolella kaupunkia veden äärellä. Kuvass...

Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään 21.–22.9.2023 Joensuussa teemalla Rajoilla. Päivillä kysytään, mitä tarvitaan riittävän hyvään ja mielekkääseen sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti mahdolliseen elämään reuna-alueilla – esimerkiksi Joensuussa. Entä mikä on hyvää, arvokasta ja ainutlaatuista maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla?

Kirkon yhteiskuntapäivät kutsuvat päättäjiä ja kansalaisia, kirkon työntekijöitä ja seurakuntalaisia rakentamaan yhteistä hyvää. Hyvinvoivat kaupungit tarvitsevat hyvinvoivaa maaseutua, maaseutu tarvitsee hyvinvoivia kaupunkeja. Kyse ei ole vastakkainasettelusta vaan yhdessä olemisen taidosta.

Ohjaaja Markku Pölönen ja maakuntajohtaja Markus Hirvonen puhujavieraina

Torstai-iltana kuullaan yhteiskunnallisia lauluja ja kantaaottavia puheita ravintola Kerubissa. Näkemyksensä esittää muun muassa elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Markku Pölönen, joka on tullut tunnetuksi ”vanhan Suomen”, yhteisöllisyyden ja persoonallisten henkilöhahmojen kuvaajana. Musiikista vastaa laulaja-lauluntekijä Ilja Teppo, ja juontajana toimii tietokirjailija ja viestintäasiantuntija Janne ”Rysky” Riiheläinen.

Lisäksi torstain ohjelmassa on tutustuminen Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan ja koulutukseen.

Perjantaina tapetilla on kaupungin ja maaseudun kohtalonyhteys. Mukana aiheesta käytävässä keskustelussa Joensuun seurakuntakeskuksella ovat muun muassa maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja ekoteologi Pauliina Kainulainen. Perjantaina kuullaan myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropposen visiopuheenvuoro.

Monipaikkaisuus, etätyöt ja sote-ratkaisut johtivat kirkon maaseutulinjausten päivittämiseen

Perjantain tilaisuudessa julkistetaan kirkon maaseutulinjauksia käsittelevä raportti. Kirkon maaseutulinjaukset esittävät ratkaisuja siihen, miten eri puolella Suomea vastataan maaseudun voimakkaaseen muutokseen. Muun muassa korona-ajan tuoma monipaikkaisuus ja etätyö sekä seurakuntien ja kuntien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat sote-ratkaisut ovat luoneet painetta ajantasaistaa vuonna 2015 julkaistuja kirkon edellisiä maaseutulinjauksia.

Kirkon yhteiskuntapäivät järjestetään joka toinen vuosi. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 Tikkurilassa, ja sen jälkeen Kirkon yhteiskuntapäivät on järjestetty kaksi kertaa.

Kirkon yhteiskuntapäivät Joensuussa to–pe 21.–22.9.2023. IlmoittautuminenLinkki avautuu uudessa välilehdessä 25.5. mennessä.

Lue lisää: Etusivu - Kirkon yhteiskuntapäivät (kirkonyhteiskuntapaivat.fi)

2023-05-08 14:50:00.0