Jouluradion tahdissa kohti adventin ja joulun aikaa
Jouluradion pääkanava soi Joensuussa 1. marraskuuta alkaen radiosta taajuudella 100,7 MHz. Kanavaa voi kuunnella loppiaiseen 6. tammikuuta saakka. Netissä Jouluradion kahdeksan kanavaa kuuluvat kaikkialla.
20-vuotias Jouluradio oli Kansallisen Radiotutkimuksen (KRT) mukaan viime kaudella koko Suomen kolmanneksi tavoittavin ja neljänneksi kuunnelluin radiokanava. Suurta suosiota nauttiva Jouluradio on monella tapaa uudistunut. Syyskuussa musiikkipäällikkönä aloittanut Joni Hartikainen on kokenut konkari radio- ja media-alalla. Jouluradion tärkeänä tehtävänä on ylläpitää joulumusiikkikulttuuria, joten Hartikainen on tarttunut musiikkilistoihin tarkkuudella ja lupaa pitää pääkanavan musiikkikatalogin mahdollisimman monipuolisena.
Pääkanavan musiikkikattaus on laajempi ja monipuolisempi kuin aiemmin. Jouluradion musiikkikirjastossa on noin 6000 kappaletta.
– Pidän huolen siitä, että kuulija löytää kanavalta omat suosikkinsa, mutta myös uusia tuttavuuksia, Joni Hartikainen sanoo.
Myös kanavaperhettä on uudistettu. Kanavamäärää on tiivistetty kymmenestä kahdeksaan, jotta Jouluradio pystyy tekemään pienen tiimin voimin yhä laadukkaampia soittolistoja. Netissä soivat tällä kaudella pääkanavan lisäksi Kauneimmat Joululaulut, Klassinen joulu, Happy Holidays, Lasten jouluradio, Rouhea joulu, Popjoulu sekä Julradion.
– Uutuutena tuomme positiivisen, upbeat pop-musiikkia soittavan Popjoulu -teemakanavan. Idea syntyi aiemmista Uusi joulu ja Pikkujoulu -kanavista sekä toisaalta kuulijapalautteesta, jossa toivottiin hyväntuulista, menevää kanavaa, joka voisi toimia esimerkiksi joulusiivouksen taustalla, Hartikainen kertoo.
Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Jouluradio on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien lahja kuuntelijoille ja sen mahdollistavat seurakunnat ympäri Suomen.
Kuuntele Jouluradiota verkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Kuva: Jouluradio
31.10.2023 14.51