Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Vapaaehtoistyön Tuu mukkaan -messuilla ensimmäistä kertaa elävä kirjasto

Piirroskuva, jossa kuusi erilaita, iloista ihmistä pitelevät edessään kylttiä, jossa lukee Tuu mukkaan!

Joensuun seurakuntakeskuksessa järjestetään ensi viikolla kolmatta kertaa Tuu mukkaan -messut. Tapahtumasta on mahdollista löytää itselle mieleinen vapaaehtoistehtävä. Niitä esittelevät seurakuntien lisäksi useat alueella toimivat järjestöt.

– Mukaan on ilmoittautunut tähän mennessä nelisenkymmentä seurakuntien ja eri järjestöjen edustajaa. Paikalle ovat tulossa esimerkiksi Animalia, Unicefin Joensuun vapaaehtoiset ja Pelastakaa Lapset, luettelee Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Hiltunen.

Tänä vuonna messuilla on ensimmäistä kertaa elävä kirjasto. Se on kuin mikä tahansa kirjasto, mutta kirjojen sijaan sieltä saa lyhyeksi aikaa lainaan eläviä ihmisiä. Lainattavana on vapaaehtoisia, joilta voi kysellä kokemuksia vapaaehtoistyön tekemisestä.

Vapaaehtoisten ajatuksia on mahdollista kuulla myös seurakunnan nuorisotilassa haastattelujen muodossa.

Edellisvuosien tapaan kävijä voi kiertää järjestöjen messuosastoilla, tutustua niiden vapaaehtoispesteihin ja nauttia pienestä purtavasta, kuten seurakuntakeskuksen takapihan parkkialueella grillattavista makkaroista. Perheen pienimmille on oma toimintapiste.

Messut avaa Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen.

Vapaaehtoistyötä tekee joka toinen suomalainen

Viime vuonna messut keräsivät noin 350 kävijää. Sirpa Hiltunen odottaa tänä vuonna vähintään yhtä suurta kävijämäärää, sillä vapaaehtoistyö innostaa monia ja kiinnostus vapaaehtoistyön tekemiseen on kasvusuunnassa.

Lähes joka toinen suomalainen on työskennellyt viimeisen vuoden aikana vapaaehtoisena. Joensuun kokoisessa kaupungissa se tarkoittaa, että yli 30 000 ihmistä on tehnyt vapaaehtoistöitä jossain vaiheessa vuoden varrella.

Tämä fakta ilmenee Taloustutkimuksen maaliskuussa tekemästä kyselytutkimuksestaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonka tilasivat Kansalaisareena, Opintokeskus Sivis ja Kirkkohallitus.

Myös moni sellainen ihminen, joka ei ole vielä tehnyt vapaaehtoistöitä, on niistä kiinnostunut. Tutkimuksen mukaan etenkin nuorilla 15–24-vuotiailla olisi halua lähteä vapaaehtoistoimintaan. Heistä puolet olisi valmiita vapaaehtoishommiin, jos heitä pyydettäisiin mukaan.

Hiltunen vinkkaa, että messuilta löytyy monenlaisia tehtäviä. Toiset ovat lyhytkestoisia, kun taas toisiin voi sitoutua pidemmäksi aikaa. Yhteistä niille on se, että antaessaan saa.

– Vapaaehtoistyöstä saa iloa ja sisältöä elämään sekä mahdollisuuden auttaa. Nuorille vapaaehtoistoiminta voi antaa myös hyvää kokemusta tulevaa työelämää varten, Hiltunen kertoo.

Tuu mukkaan -messut järjestetään Joensuun seurakuntakeskuksessa (Kirkkokatu 28) keskiviikkona 18.9. kello 16–19. Messuille on vapaa pääsy.

9.9.2024 08.00