Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Seurakunnat loikkasivat digiin Joensuussa – verkossa jumalanpalveluksia, muskareita, peli-iltoja ja virtuaaliset kirkkokahvit

Joensuun ev.lut. seurakunnat ottivat nopean harppauksen digiin poikkeusolojen alkaessa maaliskuun puolivälissä. Kun yli 10 ihmisen kokoontumiset kiellettiin, runsaasti kokoavaa toimintaa järjestävät seurakunnat joutuivat uuden eteen. Jumalanpalvelusten tuominen koteihin verkon välityksellä käynnistyi kuitenkin jo heti seuraavana sunnuntaina poikkeusoloihin siirtymisestä.

Kuluneina viikkoina seurakuntien työntekijät ovat käyttäneet luovuutta uudenlaisen toiminnan kehittämiseen ja opetelleet digitaitoja pikatahtiin. Nyt seurakunnat tarjoavat verkossa jumalanpalvelusten lisäksi lapsille pyhäkouluja, muskareita, päivänavauksia ja koululaisten kerhohetkiä Toivon tähden YouTube-kanavalla. Nuorille on tarjolla mm. nuorteniltoja, kaakaohetkiä ja peli-iltoja Discordissa. Aikuisilla on mahdollisuus saada verkossa raamattuopetusta tai tulla jutustelemaan leppoisille virtuaalikirkkokahveille Pielisensuun seurakunnan Facebook-sivulle.

Myös muuta kuin digiä on poikkeustilan rajoitusten suomissa puitteissa tarjolla. Useat kirkot ovat avoinna sunnuntaisin klo 11-13 yksityistä hiljentymistä ja keskustelua varten. Kuhasaloon on avattu QR-koodeilla toimiva mietiskelypolku omatoimiseen hiljentymiseen. Rantakylän seurakunta jakaa lapsille maksuttomia puuhapusseja viikoittain seurakunnan tilojen ulko-ovella, ja Enon seurakunta laittaa tilojensa ikkunoihin vaihtuvia tehtäviä ja kuvia lapsille. Lisäksi seurakunnat tarjoavat etäyhteyksin mm. keskusteluapua, diakonista apua ja perheneuvontaa.

Alla kooste Joensuun ev.lut. seurakuntien poikkeusolojen toiminnasta ajalla 1.-15.5.2020.

Jumalanpalvelukset verkossa:

  • Joensuun ev.lut. seurakuntien jumalanpalvelus su 3.5. ja su 10.5. klo 10 Toivon tähden -kanavalla YouTubessa.
  • Jumalanpalvelus Facebookissa Enon seurakunnan sivulla videotaltiointina Enon kirkosta su 3.5. ja 10.5. klo 11. Ei seurakuntaa paikan päällä kirkossa.


Seurakuntien tilat avoinna seuraavasti:

  • Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän ja Enon kirkot avoinna hiljaista rukousta ja keskustelua varten su 3.5. ja su 10.5. klo 11-13.  Enintään 10 henkilöä kerrallaan kirkkosalissa. Seurakunnan työntekijä paikalla.   
  • Kiihtelysvaaran seurakuntatalo avoinna hiljaista rukousta ja keskustelua varten su 3.5. klo 11-13. Enintään 10 henkilöä kerrallaan kirkkosalissa. Seurakunnan työntekijä paikalla.   
  • Tuupovaaran seurakuntatalo avoinna hiljaista rukousta ja keskustelua varten su 10.5. klo 11-13. Enintään 10 henkilöä kerrallaan kirkkosalissa. Seurakunnan työntekijä paikalla.  


Toimintaa lapsille ja perheille verkossa:

  • Messupyhis su 3.5. ja 10.5. klo 9 Rantakylän seurakunnan Facebook-sivulla ja Toivon tähden –kanavalla YouTubessa. Sunnuntain pyhäkouluvideo lapsille.  
  • Keskiviikkopyhis ke 6.5. ja 13.5. klo 10 Rantakylän seurakunnan Facebook-sivulla ja Toivon tähden –kanavalla YouTubessa. Lasten hartaushetki, jossa lauletaan, rukoillaan ja tutustutaan raamatunkertomuksiin.  
  • Äitienpäivämuskari Joensuun seurakunnan Facebook-sivuilla pe 8.5. klo 10 alkaen.
  • Nettimuskari pe 8.5. ja 15.5. klo 12 Rantakylän seurakunnan Facebook-sivulla ja Toivon tähden -YouTube-kanavalla. Kirkkomuskarihetki netissä.   
  • Blogipyhäkoulu keskiviikkoisin, linkki pyhäkouluun löytyy Enon seurakunnan FB-sivulta.
  • Kerhovideo alakouluikäisille Toivon tähden- kanavalla lauantaisin klo 11.
  • Päivänavaus alakouluikäisille Toivon tähden –kanavalla joka maanantai klo 8.
  • Pielisensuun seurakunnan PIKKUpostilla lapsiperheille tilattavissa uutiskirjeenä osoitteesta riitta.malkonen@evl.fi. Postillassa viikon vinkit pieneen kotihartauteen ja yhteiseen tekemiseen kotioloissa sisällä ja ulkona. Pienelle lapselle suunnattu näkökulma. a

 

Toimintaa nuorille verkossa:

  • Nuortenilta Discordissa ti 5.5. klo 17-19. Linkki Discordiin: janoa.fi/ilmoittaudu.
  • Peli-illat Discordissa toukokuun ajan to 7.5. ja 14.5. klo 16-18. Pelataan porukalla videopelejä, kuten CS:GO:ta. Linkki Discordiin: janoa.fi/ilmoittaudu.
  • Aamu- ja iltakaakaot Discordissa toukokuun ajan  ma ja pe klo 9-9.30 sekä ke klo 20-20.30. Linkki Discord-tapahtumiin löytyy osoitteesta Linkki Discordiin: janoa.fi/ilmoittaudu.
  • Nuortenilta Discordissa joka ke ja pe kello 19-21. Yhdessäoloa, jutustelua ja pelailua. Linkki löytyy Instagramista @enonseurakunta biosta.
  • Hartaus nuorille joka päivä instagramissa @enonseurakunta.
  • Live-iltapala nuorille keskiviikkoisin klo 18-19 @psuunuoret instalive.
  • Nuorille suunnattu jumalanpalvelus katsottavissa YouTubessa Toivon tähden –kanavalla. Toteuttajina Pielisensuun seurakunnan työntekijöitä ja nuoria videoiden ja äänitysten välityksellä.
  • Pyhäselän seurakunnan Tuomashartaus nuorille viikolla 19 YouTubessa Toivon tähden –kanavalla.


Toimintaa aikuisille verkossa:

  • Virtuaaliset kirkkokahvit livenä su 3.5. ja su 10.5. klo 11-12 Pielisensuun seurakunnan Facebook-sivulla. Seurakunnan työntekijät rupattelevat FB-livessä kirkkokahvien merkeissä keskenään ja seurakuntalaisten kanssa Facebook-kommentteja seuraamalla.
  • Raamattuvartit Youtubessa Toivon tähden –kanavalla torstaisin klo 18.30.


Toimintaa ulkona poikkeusolojen rajoitusten puitteissa:

  • Puuhapussien jako lapsiperheille ma 4.5. ja 11.5. klo 9-15 Rantakylän kirkon A-oven luona ja Talastuvan kerhohuoneen ulko-oven takana. Lisätietoja: laura.karvinen@evl.fi, p. 050 5858 729.  
  • Vaihtuvia kuvituksia ja tehtäviä lasten iloksi Enossa Hyvänmielentuvan ja Uimaharjussa Villa Koivurannan kerhotilojen ikkunoissa.
  • Mietiskelyn polku Kuhasalossa omatoimiseen hiljentymiseen luonnossa. Polku toimii QR-koodeilla, joten puhelimeen tarvitaan QR-koodinlukija-sovellus. Polku alkaa ensimmäiseltä isolta opastaululta parkkipaikan kulmalla ja seuraava rasti kerrotaan aina kunkin rastin kohdalla. Koodi avaa näkymän blogisivuun, jolla on kuva ja ohje rastilla toimimisesta sekä opastus seuraavalle pisteelle. Nuotiopaikoilla olevat koodilaput on kiinnitetty opastauluihin. Laput ovat noin käyntikortin kokoisia. Rastien sisällöt ovat: anteeksipyyntö, anteeksianto, kiitollisuus, tietoinen kävely, elämän tärkeät asiat ja reitin päätteeksi Herran siunaus.

2020-04-30 10:12:00.0