Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Joensuun sankarihautausmaalla tehdään täydennysistutuksia kesällä

Joensuun sankarihauta-alue

Kuva: Virpi Kiviniemi

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 9.6.2020 Joensuun sankarihautausmaan hoitoa. Yhteinen kirkkoneuvosto on saanut seurakuntalaiselta aloitteen kukkaistutusten lisäämiseksi sankarihautakivien väliin.

Sankarihauta-alue on alun perin maisema-arkkitehti Katri Luostarisen suunnittelema ja kesän 2016 aikana alueella tehtiin peruskunnostus Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy:n kehittämis- ja kunnostussuunnitelman mukaan.

Yhteinen kirkkoneuvosto toteaa vastauksenaan aloitteeseen, että sankarihauta-alueen hautakivet ovat kivimurskeen päällä. Mikäli hautakivien ympärillä olisi multaa kukkaistutuksia varten, lisäisi se merkittävästi routavaurioiden aiheuttamaa hautakivien liikkumista ja painumista. Lisäksi hautakivet on asetettu niin lähelle toisiaan, ettei hautakivien välissä ole riittävää tilaa kukkaistutuksille.

Sankarihautausmaan arvokkuutta ja viihtyisyyttä parannetaan kesän 2020 täydennysistutuksilla. Sankarihauta-alueen hoitoon liittyvien asioiden valmistelusta ja hoitotoimen valvonnasta vastaava Kaatuneitten Muistotoimikunta on hyväksynyt joulukuussa vuoden 2020 hoitosuunnitelman. Suunnitelman mukaan sankarihauta-alueelle tilataan uusi näyttävä kukka-astia, kunnostetaan perenna-alueita ja istutetaan uudet maanpeitekasvit talvivaurioista kärsivälle alueelle, joilla talvi on tehnyt tuhojaan.

Yhteisen seurakuntaneuvoston saaman aloitteen ja muun saadun asiakaspalautteen perusteella Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä pyytänyt lisäksi täydennysistutussuunnitelman sankarihauta-alueen kehittämis- ja kunnostussuunnitelmaan. Täydennysistutussuunnitelma on tilattu Helsingin Maisema-arkkitehtitoimisto HELMA Oy:n maisema-arkkitehti Maija Siikiltä, joka oli mukana laatimassa alueen nykyistä suunnitelmaa vuonna 2015.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi kokouksessaan kesäkuun 9. päivänä valmistuneen täydennysistutussuunnitelman. Suunnitelman mukaisesti sankarihautausmaa-alueelle tehdään lähiaikoina yhteensä yhdeksän uutta istutusaluetta sankarihautakivien välissä oleville alueille.  Istutuksiin lisätään sinikukkaista perennaa ja valkoisin kukin kukkivia Mustilanhortensiapensaita.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä ja Joensuun kaupunki hoitavat Joensuun hautausmaalla sijaitsevaa valtakunnallista sankarihauta-aluetta. Sankarihauta-alueelle on haudattu 888 sodissa kaatunutta sankarivainajaa, joista noin ¼ on joensuulaisia ja ¾ siirtoväkeen kuuluneita.

2020-06-09 18:42:54.0