Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Ristinkappelin kylmiöt uusitaan: vainajien siunaukset keskitetään helmikuussa Rauhankappeliin

Ristinkappeli kuvattuna pääovelta talvisessa, lumisessa maisemassa.

Joensuun hautausmaalla sijaitsevan Ristinkappelin vainajien säilytystilat uusitaan helmikuussa. Urakan yhteydessä säilytyspaikkoja lisätään 13 paikalla ja samalla parannetaan säilytystilojen tekniikkaa. Helmikuun alussa alkavan remontin ajaksi Ristinkappelin säilytystiloihin jää käyttöön kuusi kylmäpaikkaa. Remontin valmistuttua kylmäpaikkoja on yhteensä 45. Lisäksi Rauhankappelin kellarissa on noin 30 kylmäpaikkaa.

Siunaukset keskitetään helmikuun ajaksi Rauhankappeliin. Kappelin siunausaikoja on lisätty ja tilaisuuksia voidaan järjestää tunnin välein. Väliaikaisena omaisten odotustilana toimii Puutarhan työkeskus.

Kaikki arkipäivien siunaukset järjestetään helmikuun ajan Rauhankappelissa. Lauantaisin voidaan sopia tuhkasiunauksia myös Ristinkappeliin. Omaisilla on tällöin mahdollisuus hakea vainaja Rauhankappelista kärryillä suntion avustuksella. Krematoriossa tuhkataan vainajia kaikkina päivinä sunnuntaita lukuun ottamatta.

Uusien tilojen tarve johtuu erityisesti tuhkausten lisääntymisestä. Tuhkattavien vainajien säilytysaika on pidempi kuin arkussa haudattavien vainajien, koska tuhkattavat vainajat palautuvat siunauksen jälkeen takaisin säilytykseen odottamaan tuhkausta. Lisätilan tarvetta luo myös se, että Ristinkappelilla sijaitsee maakunnan ainut krematorio, mikä tuo kappelille tuhkattavia vainajia myös muualta maakunnasta.

Mon Jan 18 08:02:00 EET 2021