Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Vihreä lappu haudalla ilmoittaa hallinta-ajan päättymisestä  

Joensuun hautausmaa kesäaamun valossa.

Joensuun seurakuntayhtymän ylläpitämillä Joensuun, Utran ja Kettuvaaran hautausmailla toimitetaan juhannusviikolla kuulutuksia hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt vuoden 2020 lopussa ja joiden haltijoita ei ole pystytty muutoin tavoittamaan. Vihreillä kuulutuslapuilla toivotaan haudalla mahdollisesti vierailevien omaisten kiinnittävän huomiota asiaan. 

Hautaoikeuden haltijalla on halutessaan oikeus jatkaa haudan hallinta-aikaa 20–40 vuodella. Hallinta-ajan jatkamisesta on ilmoitettava 31.12.2021 mennessä hautausmaan toimistoon. Jos jatkoilmoitusta ei tule, palautuu hauta seurakunnalle. Tällöin haudalla mahdollisesti oleva hautamuistomerkki tulisi poistaa 30.6.2022 mennessä omaisten toimesta. Mikäli näin ei tapahdu, siirtyy muistomerkki seurakuntayhtymän omistukseen ja se poistetaan haudalta. 

Poistettuja hautakiviä säilytetään hautausmaalla noin kaksi vuotta poiston jälkeen. Tämän säilytysajan täytyttyä hautakivet kuljetaan murskattavaksi. Mikäli muistomerkki on vanha tai ympäristöönsä soveltuva, voidaan hautapaikka luovuttaa seuraavalle haltijalle muistomerkkeineen.  

Lisätietoja saa hautausmaan toimistosta, p. 013 2635 571 tai 013 2635 573 (ma–to klo 8.30–15, pe klo 8.30–14).  

2021-06-14 13:45:00.0