Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Joensuun herättäjäjuhlilla kohdattaneen kasvotusten  – Kerubi Stadionista muodostuu suuri seuratupa

kämmenten kuvien välissä teksti lohduksi toisillemme, alapuolella teksti herättäjäjuhlat Joensuussa 1.-3.7....

Tämän kesän herättäjäjuhlat pidetään heinäkuun alussa etänä Kauhavalla. Näin tehtiin koronan takia myös viime kesänä. Joensuulaiset vuoden 2022 juhlien järjestäjät luottavat siihen, että kolmen vuoden tauon jälkeen herättäjäjuhlilla kohdataan vihdoin kasvotusten. 

Juhlakenttänä toimii Kerubi Stadion, jonka katetusta katsomosta ja pelikentälle levitettävistä penkeistä muodostuu suuri seuratupa. Läheisessä Joensuu Areenassa toimii mm. juhlaravintola.

Joensuun herättäjäjuhlille 1.–3.7.2022 odotetaan n. 20 000 osanottajaa. Ohjelman perusrungon muodostavat perinteisesti noin tunnin mittaiset seurat, joissa vuorottelevat lyhyet puheet ja Siionin virret. 

Lisäksi on oheisohjelmaa, jossa tällä kertaa näkyy korona-ajan todellisuus. Suunnitteilla on Kohtaamisen klubin hengessä tapahtumia, joissa juhlaväellä on mahdollisuus hakeutua toistensa seuraan ja keventävään keskusteluun. Musiikkipuolella merkkitapaus on Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan esitys – tiettävästi ensimmäisen kerran Pohjois-Karjalassa.

Yhteisyyttä on mahdollisuus kokea jo ennen juhlia yhteisissä talkoissa. Juhlat rakentuvat pitkälti vapaaehtoisvoimin – kaikkiaan tarvitaan yli 1 000 talkoolaista mm. ravintolatoimintaan ja juhlakentän eri tehtäviin. 

Joensuun herättäjäjuhlien juhlatunnus Lohduksi toisillemme päätettiin jo ennen korona-ajan alkua. 
– Valmistelemme nyt elvytyspakettia toisillemme ja kaukaa tuleville ystävillemme. Nyt tunnus on entistä ajankohtaisempi, kiteyttää juhlatoimikunnan puheenjohtaja Petri Karttunen.

Joensuun juhlia tehdään tunnetuksi tämän kesän juhlien yhteydessä mm. verkossa valtakunnallisesti kuuluvassa Körttiradiossa. Joensuun kaupunki on valmistellut juhlia varten esittelyvideon, ja Joensuun juhlien Juhlaviesti ilmestyy herättäjäjuhlien verkkosivuilla. Lehden painettu versio julkaistaan lokakuussa Joensuun seurakuntayhtymän Kirkkotie-lehden liitteenä. Juhlaviesti sisältää informaatiota mm. juhlajärjestelyistä ja talkoolaiseksi ilmoittautumisesta. 

Joensuun herättäjäjuhlien järjestäjinä toimivat Herättäjä-Yhdistys, Joensuun kaupunki ja Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä. Aiemmin juhlat on pidetty Joensuussa 1961 ja 1995.

Tue Jun 22 11:23:00 EEST 2021