Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Keltaiset kuulutuslaput merkkinä – Joensuun hautausmaalla etsitään haudan hoidosta vastaavia omaisia

Joensuun hautausmaalla jatkuu hoitamattomien hautojen kartoitus. Hoitamattomille haudoille lohkoilla B3, B7, B12, B23, B25, C8 ja C9 on lisätty keltainen kuulutuslappu. Kuulutusten tarkoitus on kiinnittää haudalla mahdollisesti vierailevien omaisten huomio. Jos merkittyjä hautoja ei kunnosteta vuoden määräajassa, haudat palautuvat seurakuntayhtymän haltuun loppuvuodesta 2022.

Niille hautaoikeuden haltijoille, joiden yhteystiedot ovat seurakuntayhtymän tiedossa, lähetetään tieto myös kotiin. Lisäksi hoitamattomien hautojen listaus löytyy Joensuun seurakuntien verkkosivuilta osoitteesta www.joensuunseurakunnat.fi/kuulutukset.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija, joka on yleensä tehtävään nimetty vainajan omainen. Vastuu hautamuistomerkkien eli hautakivien kunnosta ja turvallisuudesta on hautaoikeuden haltijalla, jonka on huolehdittava esimerkiksi kallistuneen muistomerkin oikaisemisesta niin, ettei se aiheuta vahingon vaaraa.

Hoitamattomien hautojen kartoituksessa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota kaatuneisiin ja kallistuneisiin muistomerkkeihin. Samalla tarkistetaan, että hauta on myös muilta osin hoidettu hautausmaan arvon mukaisella tavalla.

Haudan hoidon voi antaa maksua vastaan myös seurakuntayhtymän hautainhoitorahaston tehtäväksi. Hoitosopimukseen sisältyvät haudan nurmi- tai hiekkapinnan hoito sekä kukkien hankinta, istutus ja hoito.

Hautoja koskevissa asioissa voi ottaa yhteyttä Joensuun seurakuntayhtymän hautausmaan toimistoon, p. 013 263 5571 tai 013 263 5573, hautauspalvelut.joensuu@evl.fi.

2021-10-04 10:35:00.0