Helena Miikkulainen, 53, kävi armeijan yhtenä ensimmäisistä naisista Suomessa. Hänen tyttärensä Roosa Miikkulainen, 19, on parhaillaan varusmiespalveluksessa. Mikä on saanut äidin ja tyttären lähtemään vapaaehtoisina armeijaan?
Helenan valintaan vaikuttivat sukulaisten kokemukset. Hänen äitinsä oli kahteen kertaan sotalapsena Ruotsissa Skånessa ja isänsä vapaaehtoisena Helsingin ilmatorjunnassa jatkosodassa. Isän veli ja siskot palvelivat rintamalla ja lottina.
– Olen jo omassa lapsuudessani ajatellut, että hurjaa, mitä äiti, isä, tädit ja setä ovat joutuneet käymään. Olen ajatellut, että ei ikinä enää, Helena kertoo.
Hän aloitti varusmiespalveluksensa Helsingin ilmatorjuntarykmentissä tammikuussa 1996. Naisten varusmiespalvelus oli tullut mahdolliseksi edellisvuonna lakimuutoksella.
Naiset olivat silloin vielä melko harvinainen näky varuskunnissa. Ensimmäisinä vuosina vapaaehtoiseen palvelukseen haki noin 700–800 naista. Vuosikymmenten aikana määrä on lähes tuplaantunut noin 1 500 hakijaan.
Roosa aloitti oman palveluksensa tämän vuoden tammikuussa. Naiset ovat armeijassa nyt jo yleisempi näky: pelkästään Kainuun prikaatissa aloitti Roosan kanssa yhtä aikaa vajaat 100 naispuolista alokasta. Armeijaan hänet kannusti äidin esimerkki.
– Olen pienestä asti tiennyt, että menen armeijaan. Tämä ei ollut esimerkiksi lukioaikana keksitty idea, Roosa kertoo.
Ukrainan sota ei saanut häntä vetäytymään suunnitelmastaan – päinvastoin se vahvisti hänen tahtoaan.
– Suomi on puolustamisen arvoinen, hän painottaa.
Äiti ja tytär samoissa kokouksissa
Helenaa ja Roosaa yhdistää armeijakokemusten lisäksi se, että he ovat molemmat Joensuun seurakunnan luottamushenkilöitä.
– Äiti yritti houkutella minua mukaan, ja olin aluksi, että ei. Sitten kun minua pyydettiin toiselle listalle mukaan, niin en kehdannut sanoa ei, Roosa kuvailee.
Ei ollut kuitenkaan aivan sattumaa, että Roosa päätyi seurakuntavaaleissa ehdolle. Hän oli neljä vuotta Joensuun nuorisovaltuuston jäsen ja yhtä monta vuotta rippileireillä isosena. Seurakunnan luottamushenkilön pesti tuntui hänestä luontevalta jatkumolta niille.
Helena ja Roosa tulivat molemmat valituiksi viime seurakuntavaaleissa sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon. Samoissa kokouksissa ovat siis edustaneet sekä äiti että tytär.
– Minusta on ollut ihan mahtavaa, että on saanut olla oman tyttären kanssa yhtä aikaa siellä, Helena hehkuttaa.
Eräs heidän yhdessä edistämänsä hanke on ollut tyhjän sylin muistopaikka. Helena teki asiasta aloitteen, jonka allekirjoitti Roosa ja parikymmentä muuta seurakuntalaista. Helenalle muistopaikka on henkilökohtaisesti tärkeä.
– Miehen kanssa toivoimme isompaakin katrasta, mutta meillä oli surua keskenmenoista. Sellaisissakin perheissä, joissa on lapsia, voidaan kärsiä lapsettomuudesta. Aina lapsilukutoive ei täysin toteudu, Helena toteaa.
Muistopaikalla voi surra lapsettomuutta, keskenmenoa tai lapsen kuolemaa. Paikan suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja se rakentuu Joensuun hautausmaalle.
Monta juhlaa samalla viikolla
Helenalla ja hänen puolisollaan on kaksi lasta: Roosa ja Rauha. Heillä on näin toukokuussa juhlasuma: samalla viikolla on Helenan syntymäpäivä, pariskunnan hääpäivä ja äitienpäivä. Perhe on ratkonut sumaa yhdistelemällä juhlapäivien viettoa.
– Se on ollut aivan ihanaa, kun nämä ovat tuoneet leipomuksia. Eikös iskäkin ole joskus osallistunut niihin? Helena kysyy.
Roosa vahvistaa, että näin on ollut. Perheellä on ollut tapana tehdä asioita yhdessä, mutta erityisen lämmin suhde tuntuu olevan äidillä ja tyttärellä. Helenan mukaan se johtuu siitä, että hän hoiti Roosaa kotona nelivuotiaaksi asti.
– Olimme aivan erottamattomat silloin. Menimme aivan joka paikkaan yhdessä, Helena kuvailee.
Lämpö äitiä kohtaan kuuluu myös Roosan puheesta. Etenkin kiitosta saa huolenpito, sillä Helena on hoitanut armeija-aikana Roosan viherkasveja ja täyttänyt jääkaappia. Puhumattakaan siitä, että haastattelupäivänä Helena lähtee viemään tytärtään Kajaaniin autolla, kun armeijan lomakuljetusta ei ole.
– Se on kuitenkin kolme tuntia sinne, ja sitten äidin pitää ajaa illalla kolme tuntia takaisin. Ei kuka tahansa äiti lähtisi viemään, Roosa toteaa.
Tarmo Ylhävuori
Kuva: Tarmo Ylhävuori
KirkkotieEKSTRA-artikkelit täydentävät painettujen Kirkkotie-lehtien artikkelitarjontaa. Ne ilmestyvät vain verkossa.
