Hyppää sisältöön

Kiihtelysvaaran vanha kirkko

Kiihtelysvaaran kirkko sijaitsi korkealla harjanteella aivan Kiihtelysvaaran kylän keskustassa. Vuonna 1770 valmistunut puinen ristikirkko rakennettiin Heikki Hägerin johdolla vuosina 1769–1770.

Kirkon kuorisakaran jatkoksi oli rakennettu sakasti ja 1850-luvulla muihin sakaroihin eteiset. Kirkossa oli aumakatot, keskellä olevan lyhytvartisen tornin huipulla oli kattoratsastaja. Sisäkatteena oli puuholvit.

Kirkkoa korjattiin 1830-luvulla, vuosina 1855–1856 ja Juhani Viisteen johtamana perusteellisesti 1931. Kirkon pinta-ala oli 243 neliötä ja istumapaikkoja siellä oli 452 hengelle. Kirkon alkuperäiset 11-äänikertaiset urut rakensi Kangasalan urkutehdas 1912, ne saatiin Ruskealan kirkosta. Uudet 12-äänikertaiset urut valmisti Suomen Urkuhuolto 1940. Kirkon alttaritaulun Kristus ristillä maalasi Samuel Elmgren 1831.

Alttaritaulun lisäksi kuorin etelä- ja pohjoisseinillä olevat Jumalan kaikkinäkevää silmää esittävät maalaukset ja lehterin kaiteiden balusterijäsentely olivat Samuel Elmgrenin tekemiä. Maalauskoristelu restauroitiin 1967 arkkitehti Heikki Havaksen ja konservaattori Thorvald Lindqvistin johdolla. Kiihtelysvaaran kirkko oli vanhimpia Pohjois-Karjalassa säilyneistä kirkoista.

Kirkko tuhoutui kokonaan tuhopoltossa 23. syyskuuta 2018. Erillinen kellotapuli onnistuttiin suojaamaan tulelta.

Alla olevan kuvagallerian kuvat ovat Joensuun seurakuntayhtymän kuva-arkistosta. Tiedossa olevat kuvaajat: Jouni Heiskanen ja Tiina Partanen.