Hiljentymistä ja hyvinvointia jumalanpalveluksesta
Yhteiset jumalanpalvelukset kuuluvat jokaiseen sunnuntaihin, kristittyjen pyhäpäivään. Messun vietossa kirkko elää todeksi sen, mitä se uskoo ja julistaa.
Jumalanpalveluksen kulku noudattaa valmiiksi sovittua kaavaa. Voit seurata osien kulkua virsikirjasta. Messutoimitusta johtava pappi eli liturgi ohjaa messun osallistujia toimituksen aikana.
Pyhäselän seurakunnassa pääjumalanpalvelus järjestetään sunnuntaisin
- klo 10 Pyhäselän kirkossa.
Lisäksi järjestämme messun noin kerran kuussa Reijolan seurakuntatalossa.
Erikoismessut monipuolistavat jumalanpalveluselämää
Jumalanpalveluksia järjestetään sunnuntaiden lisäksi muinakin pyhäpäivinä ja välillä viikollakin. Joskus kirkkopyhän kohdalla voi lukea, että toimitetaan sanajumalanpalvelus. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksessa ei vietetä ehtoollista. Lisäksi jumalanpalveluksia voidaan järjestää eri teemoja tai kohderyhmiä huomioiden. Tällaisia ovat mm. perhemessut, nuorten messut, iltakirkot, rukoushetket, englanninkieliset messut sekä taizé- ja tuomasmessut - nämäkin tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
Tule mukaan toteuttamaan
Myös sinulla on mahdollisuus osallistua erilaisiin messun palvelutehtäviin. Voit muun muassa
- lukea raamatuntekstejä
- laulaa ja soittaa musiikkiryhmissä
- toimia rukousavustajina
- kerätä kolehtia.
Ota halutessasi reippaasti yhteyttä ja kerro, että haluat olla mukana toteuttamassa messua!
Ota yhteyttä
Perhekeskus-yhdyshenkilö