Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.
Joensuun seurakuntien äänestysprosentti on alustavien tietojen mukaan vuoden 2022 seurakuntavaaleissa 8,5. Vuoden 2018 vaaleissa äänestysprosentti oli 10,1. Tulokset vahvistetaan viimeistään keskiviikkona 23.11. pidettävissä vaalilautakuntien kokouksissa.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin 51 jäsentä. Valituista luottamushenkilöistä 35,2 % on uusia.
Uusia luottamushenkilöitä valittiin runsaasti myös seurakuntaneuvostoihin. Esimerkiksi Pielisensuun seurakuntaneuvostoon tulevalle valtuustokaudelle valituista jäsenistä 64,3 % on uusia. Enon seurakuntaneuvostossa 60 % ja Joensuun seurakuntaneuvostossa 57,1 % valituista on uusia. Kaikkiaan Joensuun seurakuntien kuuteen seurakuntaneuvostoon valituista 53,8 % on uusia luottamushenkilöitä.
Joensuun seurakuntien valittujen luottamushenkilöiden keski-ikä on 56,8. Alustavien tietojen mukaan kaikkien Suomen valituksi tulleiden ehdokkaiden keski-ikä on n. 57 vuotta.
Joensuun seurakuntien kuuteen seurakuntaneuvostoon valituista luottamushenkilöistä 7,5 % on alle 30-vuotiaita. Eniten nuoria luottamushenkilöitä valittiin Joensuun seurakuntaneuvostoon, johon valittiin 21,4 % alle 30-vuotiaita.
Seurakuntaneuvostoissa nuorten osuudessa on suuria vaihteluja seurakuntien välillä. Pielisensuun seurakuntaneuvoston uusista jäsenistä 14,3 % on alle 30-vuotiaita. Rantakylän seurakuntaneuvossa alle 30-vuotiaita on puolestaan 8,3 % ja Enon seurakuntaneuvostossa 10% kaikista jäsenistä. Sen sijaan Pyhäselän ja Vaara-Karjalan seurakuntaneuvostoihin ei valittu lainkaan alle 30-vuotiaita.
Yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista luottamushenkilöistä n. 10 % on alle 30-vuotiaita.
Enon seurakunta
Enosta yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Päivi Suo-Anttila (uusi), Maiju Ahlholm, Pekka Räty (uusi), Risto Haltilahti (uusi) ja Aija Vartiainen
Enon seurakuntaneuvostoon on valittu Päivi Suo-Anttila (uusi), Maiju Ahlholm, Pekka Räty (uusi), Risto Haltilahti (uusi), Aija Vartiainen, Kaija Varis (uusi), Anu (Minna) Keränen-Kultanen (uusi), Sanna Hämäläinen, Merja Ignatius ja Aino Sivonen (uusi)
Joensuun seurakunta
Joensuusta yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Topi Linjama, Jaana Minkkinen, Iiris Lehto (uusi), Pertti Ahtiainen (uusi), Janne Riiheläinen, Anja Tanskanen, Siru Hakkarainen (uusi), Helena Miikkulainen (uusi), Tiina Sotkasiira, Jarkko Kemppi, Nora Ikäheimo (uusi), Roosa Miikkulainen (uusi), Marja Mölsä (uusi) ja Ritva Miinalainen (uusi)
Joensuun seurakuntaneuvostoon on valittu Topi Linjama, Jaana Minkkinen, Iiris Lehto (uusi), Janne Riiheläinen, Jarkko Kemppi, Arja Hiltunen (uusi), Siru Hakkarainen (uusi), Anja Tanskanen, Nora Ikäheimo (uusi), Roosa Miikkulainen (uusi), Irma Nygrén, Helena Miikkulainen (uusi), Minna Ursin (uusi) ja Tanja Eskelinen (uusi)
Pielisensuun seurakunta
Pielisensuusta yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Heikki Reijonen, Pekka Auvinen, Susanna Haverinen (uusi), Kaija Majoinen, Päivi Eteläpää, Päivi Paavilainen, Outi Heikura (uusi), Satu Kinnunen (uusi), Anna-Maria (Mari) Vänskä-Ruotsalainen (uusi), Tarmo Karvinen (uusi), Eila Heinonen ja Markku Sivonen (uusi)
Pielisensuun seurakuntaneuvostoon on valittu Päivi Eteläpää, Päivi Paavilainen, Susanna Haverinen (uusi), Tuula Parikka (uusi), Päivi Auvinen (uusi), Outi Heikura (uusi), Satu Kinnunen (uusi), Leena Kokkonen, Markku Sivonen (uusi), Eila Heinonen, Elias Mustajärvi (uusi), Minna Tolonen (uusi), Eero (Olli) Sivonen ja Tarmo Karvinen (uusi)
Pyhäselän seurakunta
Pyhäselästä yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Annukka Tahvanainen (uusi), Mari Kärki-Puustinen, Hannes Rossi (uusi), Virva Tiitinen, Marja (Marja-Leena) Räsänen ja Eira Väänänen
Pyhäselän seurakuntaneuvostoon on valittu Mari Kärki-Puustinen, Virva Tiitinen, Marja (Marja-Leena) Räsänen, Aki Heikkilä, Hannes Rossi (uusi), Eira Väänänen, Tuula Lavikainen (uusi), Raija Makkonen, Noora-Liia Rautio (uusi), Päivi Väänänen (uusi), Varpu Törrönen (uusi) ja Satu Nieminen
Rantakylän seurakunta
Rantakylästä yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Helena Hulmi, Inari Malinen, Mari Matikainen, Outi Kärnä, Ina Eskelinen (uusi), Sanna Mutikainen (uusi), Elina Pesonen (uusi), Petri Karvinen, Maija Törmänen (uusi) ja Petri Hämäläinen
Rantakylän seurakuntaneuvostoon on valittu Helena Hulmi, Inari Malinen, Mari Matikainen, Petri Karvinen, Elina Pesonen (uusi), Outi Kärnä, Maija Törmänen (uusi), Ina Eskelinen (uusi), Sanna Mutikainen (uusi), Petri Hämäläinen, Sanna Lätti (uusi) ja Tiina Ikonen (uusi)
Vaara-Karjalan seurakunta
Vaara-Karjalasta yhteiseen kirkkovaltuustoon on valittu Reima Hassinen (uusi), Eevi Väistö, Anne Meriläinen ja Eino Sagulin
Vaara-Karjalan seurakuntaneuvostoon on valittu Reima Hassinen (uusi), Eevi Väistö, Anne Meriläinen, Lahja-Elina Vatanen (uusi), Hannu Soikkeli (uusi), Martti Savolainen, Kaija Sagulin, Esa Ronkainen, Janette (Jane) Vepsäläinen (uusi) ja Kristina Wahlfors-Willman (uusi)
21.11.2022 10.09