Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Vaara-Karjalan kirkkoherran sijaiseksi Ville Ojala

Kirkkoherra Ville Ojala.

Kuopion tuomiokapituli antoi eilen viranhoitomääräyksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä Pyhäselän seurakunnan kirkkoherra Ville Ojalalle Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherran viran hoitamiseen. Ojala toimii Vaara-Karjalan kirkkoherrana osa-aikaisesti oman virkansa ohella. Sijaisuus alkaa helmikuun alussa 1.2.2024 ja jatkuu siihen asti, kunnes virka täytetään, mutta enintään 26.10.2024 asti.

Vaara-Karjalan kirkkoherran virka tuli avoimeksi, kun nykyinen kirkkoherra Anne Angervo ilmoitti eläkkeelle jäämisestään viime syksynä. Tuomiokapituli päätti silloinLinkki avautuu uudessa välilehdessä, ettei kirkkoherran virkaa julisteta heti haettavaksi. Kapituli tarkastelee asiaa uudelleen syksyllä 2024.

Tuomiokapituli pyysi päätöksensä tueksi lausunnot sekä Vaara-Karjalan seurakunnan seurakuntaneuvostolta että Joensuun seurakuntayhtymän yhteiseltä kirkkoneuvostolta. Molemmat lausunnot puolsivat virantäyttöprosessin siirtämistä tuonnemmaksi.

Lausunnoissa todettiin, että Vaara-Karjalan seurakunnan seurakunnallinen toiminta on hyvin hoidettu ja hallinto on kunnossa. Seurakuntalaiset toimivat aktiivisesti vapaaehtoisina. Ongelmia tuovat kuitenkin seurakunnan laaja pinta-ala ja pitkät välimatkat, seurakunnan jäsenmäärän väheneminen, henkilöstön pieni määrä ja toiminnan haavoittuvuus sekä henkilöstömenojen osuus talousarviossa.

Molempien lausuntojen mukaan tarvitaan kattava selvitys erilaisista vaihtoehdoista ennen lopullista päätöstä.

Kirkkoherra Anne Angervon lähtömessu järjestetään Hoilolan kirkossa sunnuntaina 28.1. kello 14.

2024-01-12 15:29:43.0