Joensuun kirkkojen ja seurakuntatalojen pihoille syntyy niittyalueita – Ensi keväänä luvassa vielä lisää kukkaloistoa
Joensuun kirkkojen ja seurakuntatalojen pihoilla on viime kesänä jätetty leikkaamatta nurmialueita. Kyse on kokeilusta, jolla seurakuntayhtymä haluaa luoda kukkaniittyjä ja samalla elinympäristöjä pölyttäjille.
Niittyalueita löytyy Joensuun, Pielisensuun ja Pyhäselän kirkoilta sekä Marjalan seurakuntatalolta. Osa alueista on koealoja, joilla seurataan, ovatko alueet liian reheviä.
Kokeilu tulee jatkumaan tulevina vuosina.
– Ennen kuin niistä tulee kukkaniittyjä, niin sehän ei tapahdu vuodessa tai kahdessa ennen kuin ne ovat kukkineet ja siementäneet ja taas kukkineet. Sitten kun ne ovat niittyjä, ne ovat kauniita koko kesän, kertoo Joensuun seurakuntayhtymän seurakuntamestari Mika Tarnanen.
Ensi keväänä kukkaloistoa on tiedossa vielä enemmän, sillä Joensuun kirkon niittyalueella järjestetään kukkasipuleiden istutustapahtuma tämän viikon torstaina 26.9. klo 16–18. Paikalle voi tulla vain lyhyeksi aikaa tai viipyä koko kahden tunnin ajan.
Seurakuntayhtymän työntekijät opastavat istuttamisessa ja neuvovat oikeille alueille. Tarjolla on työvälineet, kukkasipulit ja pientä purtavaa. Tapahtumaan voi myös ottaa oman lapion mukaan.
Kukkaloistoa on tulossa myös Marjalan seurakuntatalon ympäristöön. Marjalan koulun oppilaat istuttavat sinne ensi viikolla kukkasipuleita.
24.9.2024 08.00