Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Saappaan vapaaehtoiset tukevat nuoria kaduilla, kahvilassa ja festareilla – Uusien saapaslaisten koulutus alkaa tammikuussa

Saappaan logossa on saapas oranssilla taustalla. Sen vieressä ovat tekstit Saapas ja Lasten ja nuorten keskus.

Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria siellä, missä nämä ovat. Kohtaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi juttutuokiota kadulla, kahvittelua Joensuun seurakuntakeskuksen SaapasKahvilassa tai ensiapua Ilosaarirockissa. Oleellista on se, että kohtaamiset tapahtuvat nuorten ehdoilla.

Joensuun Saapas etsii nyt uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaansa. Saapaslaiseksi pääsee käymällä peruskurssin, joka käynnistyy ensi vuoden tammikuussa.

– Saappaan vapaaehtoisena on mahdollista tehdä merkityksellistä työtä yhdessä muiden kanssa. Saapas on toimiva ja vaikuttavaksi todettu työmuoto, joka kehittyy koko ajan. Historiaa on takana jo yli 50 vuoden ajalta. Samalla olet osa hyvää porukkaa, Saapasperhettä, jossa on hyvä olla ja toimia, kertoo Joensuun seurakuntayhtymän erityisnuorisotyöntekijä Matti Nevalainen. Hän vastaa Joensuun Saappaan toiminnasta.

Maksuton kurssi koostuu aloitustapaamisesta tiistaina 21.1. kello 18–20 ja koulutusviikonlopusta perjantaina 24.1. kello 17–20, lauantaina 25.1. kello 11–20 ja sunnuntaina 26.1. kello 12–20. Lisäksi siihen kuuluu ensiapukoulutus helmikuussa ja kaksi päivystyskertaa.

Peruskurssin alaikäraja on 17 vuotta, mutta yläikärajaa ei ole. Tällä hetkellä vanhimmat saapaslaiset ovat yli 60-vuotiaita.

Kurssille voi ilmoittautua maanantaihin 13.1. mennessä osoitteessa bit.ly/skojns25Linkki avautuu uudessa välilehdessä.

Palveluoperaatio Saapas on osa Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän nuorisotyötä. Toimintaa koordinoi valtakunnallisesti Lasten ja nuorten keskus ry.

Tue Dec 10 08:00:00 EET 2024