Enon hautausmaalla kokeillaan ruokokuitua ja lampaanvillaa katteena osana kiertotaloushanketta

Enon hautausmaalla kokeillaan ensi kesänä uusiutuvia materiaaleja katteena kesäkukkaistutuksissa. Kuva on kesältä 2023.
Maaseudun asukkaat halutaan mukaan keksimään ja kokeilemaan kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja omassa arjessaan. Pohjois-Karjalan Marttojen ja Suomen ympäristökeskuksen Kimarat-hankkeessa keskitytään arjen kiertotalouden käytäntöihin, ratkaisuihin ja haasteisiin Pohjois-Karjalan maaseutualueilla. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto.
Kiertotaloutta keittiöön, puutarhaan ja muuhun arkeen
Hankkeessa keskitytään erityisesti ratkaisuihin, joita jokainen voi ottaa käyttöön omassa arjessa, kuten miten ehkäistä ruokahävikkiä, pidentää tavaroiden käyttöikää tai tehostaa ravinteiden kierrätystä omassa puutarhassa.
Hanketta koordinoiva Maarit Sallinen Pohjois-Karjalan Martoista kertoo, että kiertotalousratkaisut ovat usein hyödyllisiä paitsi ympäristölle, myös omalle taloudelle ja auttavat ylläpitämään tärkeitä taitoja ja lisäävät hyvinvointia.
– Haluamme antaa maaseudun vakituisille ja monipaikkaisille asukkaille osaamista ja eväitä valita, välttää, käyttää, jakaa ja kierrättää materiaaleja, tarvikkeita ja jätteitä, tiivistää kotipuutarha- ja ympäristöasiantuntijana toimiva Sallinen.
Tukena tutkittu tieto
Kiertotalous voi vaatia erilaisia ratkaisuja maaseudulla, jossa esimerkiksi välimatka lähimmälle jätteiden lajittelupisteelle voi olla pitkä. Toisaalta maaseudun asukkailta löytyy paljon taitoa ja innostusta jäte- ja kiertotaloushaasteiden ratkaisemiseen.
– Kestävä maaseutuasuminen tarvitsee tuekseen tietoa ja ratkaisuja, jotka perustuvat maaseudun arjen ja vapaa-ajan vieton tuntemukseen ja tutkittuun tietoon ympäristövaikutuksista, sanoo tutkija Jaakko Karvonen Suomen ympäristökeskuksesta.
Tutkijat selvittävät hankkeessa erilaisten materiaalien ja ratkaisujen ympäristövaikutuksia ja riskejä. Hankkeessa selvitetään muun muassa päätyykö ruokaan mikromuoveja keittiössä käytössä olevista muovisista kulhoista ja leikkuulaudoista.
Hautausmaalla kokeillaan katteita ja kylätalon puutarhassa maanparannusaineita
Ensimmäisessä kokeilussa kesällä 2025 Enon hautausmaalla testataan uusiutuvia materiaaleja, kuten ruokokuitua ja lampaanvillaa, katteena kesäkukkaistutuksilla rikkaruohon torjunnassa ja kosteuden säätelyssä. Myös biohiiltä kokeillaan istutusten kasvualustassa. Yksityishautojen laittajat voivat halutessaan osallistua kokeiluun. Mukaan pääsee hautojenlaittopäivänä 10.6. Enon hautausmaalla, kertoo Sallinen. Tätä ennen Enossa järjestetään 28.4. kaikille avoin tilaisuus Kestävät valinnat puutarhassa ja haudoilla -puutarhailtaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jossa kerrotaan tarkemmin muun muassa kokeilusta ja katteista.
Toinen kokeilu toteutetaan Lieksan Metkatalolla yhdessä Maaseudun sivistysliiton Ryytimaa-hankkeen ja Metka-kylätalon kanssa. Talon puutarhan viljelylaatikoissa testataan ekologisia ja uusiutuvia maanparannusaineita sekä kasataan lämpökohopenkki hyödyntämään oman pihan raaka-aineet kasvualustassa.
Käynnissä on myös kaikille maakunnan asukkaille, vapaa-ajan asukkaille ja muille alueella aikaansa viettäville tarkoitettu kyselyLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jolla selvitetään asukkaiden omia hyviä keinoja ja vinkkejä kiertotalousratkaisuihin keittiössä, puutarhassa ja muussa arjessa. Kysely tuottaa tärkeää taustatietoa hankkeessa tehtäville konkreettisille toimille, joten siihen toivotaan runsaasti vastauksia.
Tervetuloa mukaan Kestävät valinnat puutarhassa ja haudoilla -puutarhailtaan
Perehdymme aiheeseen maanantaina 28.4. klo 17–19 Enon seurakuntatalolla (Enontie 30 A, 81200 Eno). Tilaisuus on kaikille avoin. Ennen tilaisuuden alkua klo 16 alkaen ja sen jälkeen on mahdollista keskustella lisää hankkeen kokeiluista ja toimenpiteistä.
Linkki hankkeen nettisivulle: martat.fi/pohjois-karjala/menossa-olevat-hankkeet/maaseudun-arjen-kestavat-kiertotalous-kimarat-hankeLinkki avautuu uudessa välilehdessä
24.4.2025 08.00