Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Kirkollisvero pysymässä ennallaan – hautausmaksujen korotuksiin varaudutaan valtionrahoituksen pienentyessä

Mustekynä paperipinon päällä, tekstinä hallintouutisia.

Joensuun seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt esittää yhteisen kirkkovaltuuston päättäjille, että vuoden 2026 kirkollisvero pidetään ennallaan 1,50 prosentissa. Kirkollisveron määrä on pysynyt samana vuodesta 2023, jolloin veroa laskettiin edellisvuodesta 0,05 prosenttiyksikköä. 

Kirkollisverolla rahoitetaan kirkkolain mukaisesti varsinaiset seurakunnalliset tehtävät kuten esimerkiksi jumalanpalvelukset, diakonian apu, vähäosaisista huolehtiminen sekä lasten ja nuorten toiminta.

Lisäksi yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se varautuisi hautausmaksujen korotukseen määrittämällä uudet hintarajat, joiden perusteella hautausmaksut vuosittain päätetään. Varautuminen on seurausta Suomen eduskunnan viime marraskuussa hyväksymästä lakimuutoksesta, joka vähentää evankelis-luterilaisen kirkon valtionrahoitusta pysyvästi lähes 20 miljoonaa euroa vuodessa. 

Seurakunnilla on lain mukaan velvollisuus ylläpitää hautausmaita ja järjestää hautasija kaikille kunnan asukkaille riippumatta siitä, ovatko vainajat seurakunnan jäseniä vai eivät. 

– Hautaustoimi rahoitetaan valtionrahoituksella ja hautausmaksuilla. Kun valtionrahoitus pienenee, seurakunnat pakotetaan nostamaan hautausmaksuja, toteaa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän hallintojohtaja Tommi Mäki.

Seurakuntien perimät hautausmaksut liittyvät kirkon lakisääteisiin tehtäviin, joita ovat hautasijan luovuttaminen, hautaamiseen liittyvät palvelut ja haudan hoito.

– Seurakunnat eivät tee voittoa hautausmaksuilla, vaan maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset, Mäki sanoo.

Yhteinen kirkkovaltuusto tekee lopullisen päätöksen esitetystä hautausmaksujen hintarajojen muutoksesta kesäkuussa. Joensuussa hautausmaksut pysyvät ennallaan ainakin kuluvan vuoden ajan. Maksuja tarkistetaan seuraavan kerran tammikuusta 2026 alkaen.  
 

Tue May 20 18:13:00 EEST 2025