Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Vaivion kurssikeskukselle pääsee jättämään hyvästit avoimien ovien päivänä

Koivut reunustavat Vaivion kurssikeskuksen ovelle johtavaa tietä.

Vaivion vanhalle kurssikeskukselle pääsee jättämään jäähyväiset sunnuntaina 8.6. kello 14–17. Kurssikeskuksen tiiminvetäjän Minna Soikkelin mukaan avoimien ovien päivä järjestetään kävijöiden toiveesta.

Iltapäivän ohjelmassa on Joensuun seurakunnan vt. kirkkoherra Salla Romon pitämä hartaushetki kello 16. Sään salliessa hartaus on ulkona amfilla ja sateen sattuessa tähtikappelissa. Tarjolla on kahvia ja teetä nisuineen.

Vaivion tavaroita pääsee ostamaan kirpputori- ja rompepäivänä keskiviikkona 25.6. kello 14–18. Myynnissä on astioita ja muuta irtaimistoa, jota on jäänyt jäljelle.

– Tuotteita ei hinnoitella etukäteen, vaan jokainen ostaja voi määrittää ostamalleen tuotteelle hinnan. Maksu käytetään uuteen leirikeskukseen tulevan biljardipöydän hankintaan, Soikkeli kertoo.

Vaivion irtaimistoa on myynnissä myös huutokaupalla Kiertonet-palvelussaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Siellä on tarjolla esimerkiksi kurssikeskuksen kalusteita ja ammattikeittiön laitteita. 

Joensuun seurakuntayhtymän omistaman kurssikeskuksen huonokuntoinen päärakennus, ylätalo, aittakylä ja rantasauna tullaan purkamaan. Niiden tilalle rakennetaan uusi päärakennus ja sauna.

Purkutyöt alkavat syksyn alussa. Uudet rakennukset valmistuvat aikaisintaan syksyllä 2026.

3.6.2025 07.40