Vaivion vanhan leirikeskuksen purkaminen alkamassa – uuden päärakennuksen hankinta kilpailutetaan vuoden loppuun mennessä
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän omistaman Liperissä sijaitsevan Vaivion leirikeskuksen purkaminen alkaa lokakuun puolivälissä. Urakoitsijaksi on valittu kilpailutuksen kautta Pohjolan Purkutyö Oy. Huonokuntoisten rakennusten purkaminen kestää noin neljä kuukautta.
Joensuun seurakuntayhtymä hankkii Vaivion leirikeskuksen uuden päärakennuksen majoitustiloineen vuokramalliratkaisulla. Jatkossa Joensuun evankelis-luterilaiset seurakunnat toimivat tiloissa käyttäjänä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.
Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä uuden päärakennuksen hankinnan kilpailuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimi syksyn 2025 aikana. Varsinainen hankintapäätös on tarkoitus tehdä kilpailutuksen jälkeen vuoden 2026 alussa, jolloin päärakennus olisi valmiina loppusyksyyn 2026 mennessä.
Kilpailutuksessa on tarkoitus huomioida sekä hinta että laadulliset tekijät kuten esimerkiksi tilat, toiminnallisuus, materiaalit ja esteettisyys.
Ympäristönäkökulmasta minimivaatimuksina ovat muun muassa energiatehokkuusluokka A, tarjoajan ympäristösertifikaatti ja toteutuksessa edellytettävä aurinkosähköjärjestelmä.
Tue Sep 30 17:53:14 EEST 2025