Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Valtionrahoitusta leikattiin – Joensuun seurakuntayhtymä joutuu korottamaan hautausmaksuja

Mustekynä paperipinon päällä, tekstinä hallintouutisia.

Valtio on leikannut kuluvana vuonna Suomen evankelisluterilaisen kirkon hautaustoimen rahoitusta noin 20 miljoonalla eurolla. Leikkaus on pysyvä, ja se vaikuttaa merkittävästi myös Joensuun seurakuntayhtymään. Viime keväänä tehdyn päätöksen mukaan valtionrahoitusta leikataan edelleen noin 10 miljoonaa euroa vuosina 2026 ja 2027.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän valtion rahoituksen määrä oli vuonna 2024 noin 1,6 miljoonaa euroa ja vuonna 2026 se tulee olemaan noin 1,1 miljoonaa euroa. Leikkauksen vuoksi yhteinen kirkkoneuvosto on joutunut nostamaan hautausmaksuja keskimäärin 33 prosenttia.

Hautaaminen on kirkolle lakisääteinen tehtävä

Hautaaminen on kirkolle lakisääteinen kaikkia kansalaisia koskeva tehtävä, joten sen kustannuksia ei voida kattaa kirkollisverolla. Muutoin syrjittäisiin ev.lut. kirkon jäseniä, jotka tällöin rahoittaisivat myös kirkkoon kuulumattomien hautaamisesta aiheutuvia kuluja.

Hautauspalvelut kuuluvat kaikille riippumatta siitä, kuuluvatko he kirkkoon vai eivät. Hautaustoimen kustannukset katetaan osittain valtionrahoituksella ja osittain hautaustoimen maksuilla. 

– Valtion leikkausten vuoksi kustannuksia joudutaan kattamaan entistä enemmän maksuilla, kertoo hallintojohtaja Tommi Mäki Joensuun seurakuntayhtymästä. 

– Käytännössä valtionrahoitus kattaa leikkausten jälkeen vain puolet hautaustoimen todellisista, omakustannushintaan perustuvista kustannuksista, Mäki kertoo.

Kirkkohallitus on ohjeistanut seurakuntia suunnittelemaan vuoden 2026 hautaustoimen talousarviota siten, että hautauksesta perittävät maksut kattaisivat 50 % kustannuksista.

Hautaustoimi kattaa muun muassa hautausmaiden ylläpidon, haudan kaivuun ja peiton, vainajien säilytyksen ja krematoriotoiminnan. Näiden palvelujen turvaaminen edellyttää maksujen korottamista.

Tommi Mäki myöntää, että korotus on harmillinen:

– Ymmärrämme hyvin, että maksujen korotukset voivat herättää huolta ja harmitusta. Hautaaminen on kuitenkin kirkon lakisääteinen tehtävä ja haluamme varmistaa, että jokainen vainaja saa arvokkaan ja kunnioittavan viimeisen leposijan. Valtion pysyvän rahoitusleikkauksen vuoksi vaihtoehtoja ei ollut.

Mäki korostaa, että korotukset kattavat ainoastaan kulut ja omakustannehinnan. Voittoa niillä ei tehdä.

Paikkakuntalaisille ja ulkopaikkakuntalaisille osittain eri hinnat

Hautaamiseen liittyvät palvelut eli haudan kaivuu, peitto ja kunnostus, kuuluvat hautaustoimilain sääntelyn piiriin, joten niiden maksut ovat samat vainajan asuinpaikkakunnasta riippumatta. Hautasijan luovuttamiseen ja tuhkaamiseen liittyvät maksut voivat ulkopaikkakuntalaisilla olla korkeammat. 

Esimerkiksi joensuulaisten arkkuhautapaikan hinta nousee ensi vuonna 150 euroa ja ulkopaikkakuntalaisten 180 euroa. Hautauspalvelumaksut, jotka sisältävät haudan avaamisen ja peittämisen sekä haudan peruskunnostuksen, nousevat arkkuhautauksissa 220 euroa ja uurnahautauksissa 150 euroa. 

Tuhkaushinta on joensuulaisille jatkossa 350 euroa ja ulkopaikkakuntalaisille 450 euroa. Vainajan säilytysmaksu on jatkossa 6 euroa vuorokaudessa ja kolme viikkoa ylittävältä ajalta 12 euroa vuorokaudessa.

Muutokset eivät koske rintamasotilaita tai heidän puolisoitaan, jotka saavat hautauksen tai tuhkauksen ja 40 vuoden hautapaikan edelleen maksutta. 

Uudet hinnat tulevat voimaan vuoden 2026 alusta.

Thu Dec 11 09:31:00 EET 2025