Yleisradio televisioi Kiihtelysvaaran kirkosta Yhteisvastuukeräyksen avajaismessun – Samana viikonloppuna kuvataan myös toinen jumalanpalvelus
Yleisradion sähköiset hartausohjelmat juhlivat tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden ensimmäinen suora televisiojumalanpalvelus lähetetään Joensuusta Kiihtelysvaaran kirkosta. Kyse on erityislaatuisesta tilaisuudesta, sillä jumalanpalvelukset televisioidaan tavallisesti lähellä Ylen omia Helsingin, Tampereen ja Vaasan toimipisteitä.
Viikonlopun aikana kuvataan kaksi jumalanpalvelusta. Lauantaina 31.1. kello 14 taltioidaan jumalanpalvelus, joka esitetään televisiossa laskiaissunnuntaina 15.2. Sunnuntain 1.2. kello 10 Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelus lähetetään suorana Yle TV1 -kanavalla ja Yle Areenassa.
Jumalanpalvelukset ovat kaikille avoimia, ja niiden päätteeksi on luvassa kirkkokahvit.
Molemmissa jumalanpalveluksissa ovat mukana Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Vaara-Karjalan seurakunnan vt. kirkkoherra Tuomo Käyhkö ja Majatalokuoro sekä vierailevana kanttorina Minna Raassina.
Raassinan mukaan jumalanpalveluksissa kuullaan paikallista musiikkia ja hänen omia sävellyksiään.
– Olen iloinen, että paikallinen kuoro on lupautunut harjoittelemaan kaksi omaa sävellystäni, joista toisessa on vielä entisen Kiihtelysvaaran diakonissan Anna-Maija Laamasen teksti, kanttori kertoo.
Lisäksi sunnuntain Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelukseen osallistuu Kirkon Ulkomaanavun Nepalin maatoimiston ohjelmapäällikkö Surmila Shakya.
Keräyksen tuotosta ohjataan tänä vuonna puolet Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon ja kehitysyhteistyöhön. Toinen puolikas tukee seurakuntien diakoniaa ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n koordinoimaa etsivää vanhustyötä.
Tue Jan 20 08:00:00 EET 2026