Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Vaivion leirikeskushankkeeseen tehty uudet suunnitelmat

Mustekynä paperipinon päällä, tekstinä hallintouutisia.

Joensuun seurakuntien päättäjät ovat hyväksyneet Vaivion leirikeskushankkeen uudet suunnitelmat. Niiden mukaan sekä päärakennus että rantasauna rakennetaan Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän omistukseen.

Aiempien suunnitelmien mukaan Joensuun seurakuntayhtymä olisi toiminut päärakennuksessa käyttäjänä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Suunnitelmia jouduttiin muuttamaan, sillä tarjouskilpailussa ei saatu hankintaan varattuihin määrärahoihin sopivia tarjouksia.

Hankintapäätöksen edellytyksenä on, että hankinnan arvo ei ylitä investoinnille varattua määrärahaa, joka on kuusi miljoonaa euroa.

Oma leirikeskus tukee lasten ja nuorten toimintaa

Joensuun seurakuntien päättäjät vertailivat leirikeskuksen rakentamisen ja leiritoiminnan ulkoistamisen kustannuksia. Puhtaasti taloudelliselta kannalta ulkoistaminen tulisi edullisemmaksi. Päätöksessä painoivat kuitenkin lasten ja nuorten etu.

Lasten ja nuorten leirien lisäksi Vaivion leirikeskusta voi hyödyntää retriitteihin, työhyvinvoinnin edistämiseen sekä eri yhteistyötahojen toimintaan. Tiloja voi myös vuokrata eri toimijoille.

Hankkeessa alkaa seuraavaksi kilpailutusvaihe. Alustavan suunnitelman mukaan rakentaminen voisi alkaa keväällä 2027, jolloin leirikeskus valmistuisi viimeistään vuonna 2029.

Leirikeskuksen valmistumiseen saakka Joensuun seurakuntien rippileirit järjestetään muualla kuin Vaiviossa. Suosituimpia leiripaikkoja ovat Nurmeksen Hyvärilä ja Rautavaaran Metsäkartano.

Tue Feb 24 17:59:00 EET 2026