Uusia vapaaehtoisia kirkon keskusteluapuun etsitään nyt etenkin pitäjistä ja naapurikunnista – Ensimmäinen etäkoulutus käynnistyy ensi syksynä
Joensuun, Kajaanin ja Kuopion seurakunnat etsivät uusia vapaaehtoisia kirkon keskusteluavun palvelevaan puhelimeen ja nettikirjeeseen. Seurakunnat järjestävät ensi syksynä ensimmäistä kertaa koulutuksen, johon voi osallistua etänä kotoa käsin.
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Hiltusen mukaan etäkoulutus mahdollistaa sen, että mukaan voi tulla koko Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun alueelta. Hänen mukaansa pitkät välimatkat ovat aiemmin rajoittaneet vapaaehtoistyöhön osallistumista esimerkiksi Joensuun pitäjistä ja naapurikunnista.
Uusille vapaaehtoisille on suuri tarve, sillä kirkon keskusteluavun kanaviin tuli viime vuonna yli 98 000 yhteydenottoa. Niistä suurin osa oli puheluita, joista vain reiluun kolmannekseen vapaaehtoiset ja kirkon työntekijät pystyivät vastaamaan.
Hiltusen mukaan keskeinen syy on se, että puhelut kestävät entistä kauemmin. Moni soittaja on yksinäinen.
– Ihmiset kaipaavat juttuseuraa, jos ei ole ketään, jonka kanssa puhua. Palveleva puhelin on sikäli uniikki erilaisten auttavien puhelinten joukossa, että sinne voi soittaa ihan tavallisella asialla. Ei tarvitse olla erityinen kriisi tai haastava elämäntilanne käsillä, Hiltunen kuvailee.
Vapaaehtoisen ei tarvitse olla ammattiauttaja
Koulutuksen jälkeen vapaaehtoisille on tarjolla palvelevan puhelimen vastausvuoroja yhtenä iltana kuukaudessa. Nettikirjeen vastaajille vuoroja on hieman harvemmin.
Päivystysvuoroja varten ei tarvitse matkustaa, vaan vuorot voi hoitaa kotoa käsin. Samoin vertaistukea tarjoaviin purkuryhmiin ja työnohjaukseen voi osallistua verkon kautta.
Hiltusen mukaan seurakunnat etsivät vapaaehtoisiksi tavallisia ihmisiä kuuntelemaan ja kohtaamaan toisia ihmisiä. Uusien vapaaehtoisten ei siis tarvitse olla ammattiauttajia.
Ainoa edellytys on, että vapaaehtoisilta pitäisi löytyä omasta takaa tietokone tai tabletti sekä puhelin ja verkkoyhteys. Vapaaehtoisten kotona tulisi olla myös tila, jossa keskusteluja pystyy käymään luottamuksellisesti.
Uusien vapaaehtoisten koulutukseen voi ilmoittautua torstaihin 18.6. mennessä osoitteessa: forms.office.com/e/9mYu8NyrujLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan elokuun aikana.
Tue Apr 28 08:00:00 EEST 2026