Rekrytointi: kirkkoherran virka, Joensuun seurakunta
Hakuaika päättyy 11. syyskuuta 2026.
KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI julistaa Joensuun seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi. Joensuun seurakunnan kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla. Virka täytetään 1.1.2027 alkaen.
Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Kirkkoherran viran kelpoisuusvaatimuksista ja virkaan liittyvistä vaatimuksista ja tehtävistä säädetään kirkkolaissa, evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetussa laissa ja kirkkojärjestyksessä.
Joensuun seurakunta on ilmoittanut, että Joensuun seurakunnan kirkkoherralta odotetaan erityisesti:
- vahvaa osaamista seurakunnan hengellisestä johtamisesta sekä taloudesta ja hallinnosta
- vahvaa henkilöstöjohtamisen osaamista sekä asiantuntemusta johtaa moniammatillista yhteistyötä
- taitoa hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sekä johtaa strategista ja pitkäjänteistä kehittämistyötä
- tahtoa vahvistaa työyhteisön ymmärrystä seurakunnan perustehtävästä sekä rohkaista henkilöstöä uudistumaan ja toimimaan tulevaisuuden haasteissa muuttuvassa itäisen Suomen toimintaympäristössä
- erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
- valmiutta verkostoitua alueen viranomaisten, järjestöjen, herätysliikkeiden ja muiden toimijoiden kanssa
- halua tehdä aktiivista yhteistyötä seurakuntayhtymän sekä rovastikunnan seurakuntien kanssa
- hyviä viestintätaitoja sekä kykyä hyödyntää nykyaikaisia viestintäkanavia, mukaan lukien sosiaalista mediaa
- kykyä kohdata seurakuntalaiset yhdenvertaisesti erilaisissa elämäntilanteissa ja kulttuurisissa kohtaamisissa.
Hakuaika alkaa 14.8.2026. Tehtävään haetaan täyttämällä sähköinen hakemus tästä linkistä (kirkkorekry.fi)Linkki avautuu uudessa välilehdessä viimeistään 11.9.2026 klo 15.00.
Hakemukseen on liitettävä omasta tuomiokapitulista saatava nimikirjanote (kirkkoherran viranhakua varten, enintään 2 kuukautta vanha) sekä lääkärintodistus (T-lomake, enintään 6 kuukautta vanha). Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Hakijoiden on hyvä varautua haastatteluun, joka järjestetään Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 22.10.2026 Kuopiossa. Haastateltaville ilmoitetaan tarkempi haastatteluaika. Osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Palkkaus määräytyy KirVESTESin palkkaluokan K 30 mukaan ja on 5 424,98-6 781,22 €/kk.
Lisätiedot
Fri Aug 14 11:11:41 EEST 2026