Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Kultainen Pro diaconia -ansiomitali johtavalle diakoniatyöntekijälle Saila Musikalle

Saila Musikka.

Diakoniatyöntekijöiden Liitto on myöntänyt tänään 1.9. diakonian viran päivänä kultaisen Pro diaconia -ansiomitalin Pielisensuun seurakunnan johtavalle diakoniatyöntekijälle Saila Musikalle.

Kultaisen ansiomitalin edellytyksinä ovat usean vuoden erityisen ansiokas toiminta diakonian ja diakonisten tavoitteiden edistämiseksi sekä vähintään kymmenen vuoden aktiivinen ja ansiokas työskentely. 

Musikan palkintoperusteluissa on huomioitu hänen vahva orientaationsa työn ja osaamisen kehittämisessä sekä asiantuntijatyö sote-verkostoissa, hiippakunnallisissa tehtävissä ja kokonaiskirkon tehtävissä esimerkiksi diakoniakoulutuksen seurantaryhmässä ja maaseutulinjauksia valmistelevassa työryhmässä. Myös hänen lähes 30 vuoden työuransa diakoniatyössä on vaikuttanut arvioinnissa.

– Olen koko työurani paitsi pyrkinyt tekemään perustyön niin hyvin kuin on mahdollista myös tykännyt kehittää. Olen ollut kehittämässä valtakunnallisesti ja hiippakunnallisesti, Musikka kertoo.

Hän on kannustanut myös nuorempia kollegojaan kehittämään, sillä diakoniatyöntekijät ovat oman alansa parhaimpia asiantuntijoita.

Tänä vuonna kultaisen ansiomitalin sai kahdeksan diakonian toimijaa eri puolilta Suomea. Lisäksi korkein huomionosoitus Pro diaconia -ansioristi myönnettiin kahdelle henkilölle.

Diakoniatyöntekijöiden Liitto myöntää kultaisia Pro diaconia -ansiomitaleja ja -ansioristejä kerran vuodessa. Se tekee myöntöpäätökset esimerkiksi seurakunnan, hiippakunnan tai Kirkkohallituksen esityksestä. Mitaliesityksen tehneet luovuttavat mitalit saajilleen syksyn aikana.

2026-09-01 08:32:18.0