Kiihtelysvaaran kirkon rakennustoimikunta järjestäytyi

Kiihtelysvaaran kirkon rakennustoimikunta piti järjestäytymiskokouksen keskiviikkona 21.10.2020. Kokouksessa toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Juhani Rouvinen ja sihteeriksi Esa Mustonen. Rouvinen on toimikunnassa mukana Vaara-Karjalan seurakuntaneuvoston nimeämänä jäsenenä ja Mustonen hankkeen suunnitteluvaiheen rakennuttajakonsulttina.
Rakennustoimikunnan muut jäsenet ovat yhteisen kirkkoneuvoston 22.9.2020 tekemän päätöksen mukaisesti seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Jussi Nevalainen, Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo, kiinteistötoimikunnan pj. Pauli Tahvanainen sekä yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Eevi Väistö. Lisäksi toimikuntaan kuuluvat Vaara-Karjalan seurakunnan seurakuntaneuvoston 30.9.2020 nimeäminä jäseninä Juhani Rouvinen ja seurakuntamestari Jouni Heiskanen.
Rakennustoimikunnan tehtävänä on rakennussuunnitteluvaiheen tehtävien toteuttaminen. Rakennussuunnittelun aikana laaditaan kirkon alustavat ja lopulliset luonnokset, pääpiirustukset, työpiirustukset ja urakka-asiakirjat. Suunnittelun aikana tehdään yhteistyötä Museoviraston, kirkkohallituksen ja lupaviranomaisten kanssa sekä valmistellaan kirkon suunnitelmien hyväksymisestä lausuntopyynnöt viranomaistahoille sekä esitys kirkkohallitukselle.
22.10.2020 15.00