Uutisia Joensuun seurakunnista

Alla kootusti uutisia ja ajankohtaisia asioita Joensuun seurakunnista.

Uutislistaukseen

Iltamusiikkitapahtumien kuvituskuva, jossa piirrettynä kitara, viulu, urkupillit ja nuotteja.

Iltamusiikkisarja Joensuun ja Utran kirkoissa käynnistyy 5.6. – sarjassa 13 konserttia

25.5.2022 11.54

Joensuun ev.lut. seurakuntien perinteinen, kesäinen iltamusiikkisarja käynnistyy sunnuntaina 5.6. Joensuun kirkossa. Sarjan ensimmäisessä konsertissa esiintyvät Ella Kinnunen, laulu, Auli Kostamo, huilu, ja Svetlana Lavrenchuk, piano.

Kaikkiaan konserttisarjassa kuullaan tänä kesänä 13 konserttia. Kesäkuussa Joensuun kirkossa esiintyy myös Ville Mustonen, joka soittaa kitaramusiikkia 19.6. Utran kirkon kesäkuun esiintyjiä ovat 12.6. Liisa Karhu-Pearlman, viulu, ja Henna Hirvikangas, piano, sekä 26.6. kanttori ja oopperalaulaja Matti Turunen Middle East Music Companyn kanssa. Konsertit järjestetään vuoroviikoin Joensuun ja Utran kirkoissa sunnuntaisin kello 18.

Heinäkuussa Utran kirkossa on kaksi iltamusiikkia, ja elokuussa ne jatkuvat Utran kirkon lisäksi Joensuun kirkossa. Elokuussa iltamusiikkeja on myös parina torstaina. Lisäksi Utran kirkossa on elokuun lopulla kokonainen iltamusiikkiviikonloppu pe–su 19. –21.8., joka ilta kello 18.

Iltamusiikkisarjassa päästään nauttimaan kesän aikana huilu-, piano- ja kitaramusiikin lisäksi muun muassa kantele-, urku- ja sellomusiikkia. Iltamusiikkisarjan päättää elokuun lopulla ympäri maailmaa kiertänyt Lavrenchukin suurperhe, joka on esiintynyt iltamusiikkitilaisuuksissa aiemminkin.

Kaikkiin iltamusiikkisarjan konsertteihin on vapaa pääsy.

Iltamusiikit Joensuun ja Utran kirkoissa kesällä 2022:

  • Su 5.6. klo 18, Joensuun kirkko: Ella Kinnunen, laulu; Auli Kostamo, huilu; Svetlana Lavrenchuk, piano
  • Su 12.6. klo 18, Utran kirkko: Liisa Karhu-Pearlman, viulu; Henna Hirvikangas, piano
  • Su 19.6. klo 18, Joensuun kirkko: Ville Mustonen, kitara
  • Su 26.6. klo 18, Utran kirkko: Matti Turunen ja Middle East Music Company: Jenny Liebkind, laulu; Burhan Hamdon, laulu, perkussio; Mouafak Barafi, viulu; Matti Turunen, laulu, piano
  • Su 10.7. klo 18, Utran kirkko: Duo Lux: Sandy Ahjo, huilu; Marja Nevankallio, konserttikantele
  • Su 24.7. klo 18, Utran kirkko: Sarastus-yhtye, Taivaallinen Uni: Kristiina Olanto, laulu; Jorma Tapio, puhaltimet; Harri Taittonen, piano
  • To 4.8. klo 19, Joensuun kirkko: Olivier Eisenmann, urut (Sveitsi)
  • Su 7.8. klo 18, Utran kirkko: Anna Kreetta Gribajcevic, alttoviulu; Goran Gribajcevic, viulu
  • To 11.8. klo 19, Joensuun kirkko: Hayo Boerema, urut (Alankomaat)
  • Pe 19.8. klo 18, Utran kirkko: Iltamusiikkia kahdella kitaralla: Santeri Piipponen, kitara; Touko Saranpää, kitara
  • La 20.8. klo 18, Utran kirkko: Barokkia kesäillassa: Daniel Kivivuori, sello; Ville Kivivuori, sello; Janne Piipponen, continuo-urku
  • Su 21.8. klo 18, Utran kirkko: Minut on kutsuttu laulamaan: Elina Vitri, laulu; Pekka Mustaniemi, huilu; Janne Piipponen, piano
  • Su 28.8. klo 18, Joensuun kirkko: Lavrenchukin perhe; Juha Keronen, laulu; Tuomas Pyrhönen, urut