Hautajaiset antavat tilaa surulle ja lohdulle

Kuolema tuo meidät kaikki elämän rajallisuuden ääreen. Se erottaa ihmiset toisistaan, jättäen jälkeen surun ja luopumisen raskauden. Kuolemaan sisältyy silti myös toivo - toivo jälleennäkemisestä ja lohdusta. Ja muistot, joita mikään ei voi riistää meiltä pois.

Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Seurakunnan työntekijät auttavat hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa. He ovat myös tukena ja kuuntelijoina surun keskellä.

Käytännönjärjestelyt

Aloita hautajaisjärjestelyt ottamalla yhteyttä vainajan asuinalueen seurakuntatoimistoon, huolimatta siitä onko vainaja ollut seurakunnan jäsen vai ei. Voit tarkistaa oikean toimiston syöttämällä osoitteen hakukenttään kohdassa Etsi oikea seurakunta. Huomaa, että Joensuun alueen seurakuntien kohdalla poikkeuksen muodostaa Joensuun seurakunta, jonka osalta hautauksista sovitaan suoraan hautausmaan toimiston kanssa.

Seurakuntatoimiston kanssa sovitaan siunauksiin ja hautaamiseen liittyvistä asioista, kuten siunausajasta ja -paikasta, sekä hautapaikasta ja hautaustavasta. Vaihtoehtoisesti voi ottaa yhteyttä yksityiseen hautaustoimistoon ja hoitaa hautausasiat heidän kauttaan. 

Lisätietoa ja neuvoa voit kysyä hautausmaan toimistosta. Löydät kyseiseltä sivulta myös hautaukseen liittyvät hinnastot ja hautamuistomerkkiohjeistuksen.

Muistotilaisuus on siunaustilaisuuden jälkeen vietettävä juhla. Voit järjestää sen halutessasi seurakunnan tiloissa. Lisätiedot tilojen varauksesta ja vuokrahinnastot löydät tästä linkistä.

Etsi oikea seurakunta

Syötä alla olevaan hakukenttään vainajan osoitetieto.

Koristeellinen lasi-ikkuna ja palava kynttilä taustalla, arkku, jonka päällä sinivalkoinen kukka-asetelma.