Hyppää sisältöön

Rippikoulu

”Rippikoulussa ei jäädä ilman naurua ja ketään ei jätetä yksin!”, nuoren kertomaa.

Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulu kestää vähintään puoli vuotta ja niihin ilmoittaudutaan syksyllä.
Perinteisten leiririppikoulujen lisäksi tarjolla on seurakunnasta riippuen myös päivä- tai teemarippikouluja.

Rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakunnan jäsen voi toimia kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ja asettua 18 -vuotiaana ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen edellyttää rippikoulun käymistä.

Tasapuolista ja tasalaatuista rippikoulun toteuttamista ohjaa rippikoulun opetussuunnitelma ja paikallinen rippikoulusuunnitelma. 

 

Infoa vuodelle 2024

Vaivion leirikeskus

Osa Vaivion leirikeskuksen tiloista on sisäilmaongelmien takia poistettu käytöstä alkuvuodesta 2024. Tämä vaikuttaa jo kesän 2024 rippileireihin.
Vaiviossa osa yhteisistä tiloista on muutettu henkilökunnan tiloiksi ja ruokailutilana toimii toinen luokkatiloista. 

Majoitus ja toimintatilakapasiteetin takia osa leireistä siirretään muualle.

Joensuun seurakunnan rippileireistä J3 ja J5 toteutuvat Vaiviossa ja J4 Hyvärilässä ja J6 Metsäkartanolla.

J3 ja J5 ryhmien leirikirjeessä tulee olemaan lisätietoa tilanteesta.

Leirien ajankohdat tai leirimaksut eivät muutu.

 

Konfirmaatio

Kaikki konfirmaatiot ovat Joensuun kirkossa (Papinkatu 1b).

Ennen konfirmaatiota on harjoitus, jossa messu käydään läpi ja nuoret sovittavat albat. Alba on se valkoinen asu, johon nuoret pukeutuvat. Alba muistuttaa Kristuksesta ja kastemekosta.

Kesän J3- ja J5-ryhmien konfirmaatiot lauantaina klo 11.00. ja J4- ja J6-ryhmien konfirmaatiot ovat sunnuntaina klo 10.00.

Nuoret kutsutaan kirkolle noin 40min ennen konfirmaation alkua. Tarkempi tieto annetaan ryhmittäin.

Konfirmaatiossa nuoret siunataan alttarin ääressä. Leirin ohjaajien kanssa nuorta on siunaamassa myös kummi tai muu läheinen. Siunaamaan tuleville annetaan ohjeet messun alussa ja vielä ennen siunaamisen alkua. Kirkon etuosa on ahdas, joten toivomme yhtä siunaaja jokaiselle nuorelle.

Muuten Joensuun kirkko on iso ja vieraiden määrää ei ole rajoitettu!

 

Infovihko 2025 postitetaan syyskuun alussa niille Joensuun seurakunnan jäsenille, jotka täyttävät 15 vuotta vuonna 2025.
Rippikoulun voi käydä, vaikka ei olisi evankelisluterilaisen kirkon jäsen ja/tai kuuluu johonkin muuhun uskonnolliseen yhteisöön.

Yläkouluilla pidetään rippikouluinfot niille, joita asia koskettaa. Infon jälkeen voit kysyä rippikoulun käymisestä. Jos et ole seurakunnan jäsen ja haluat infovihkon, osallistu koulusi infoon ja pyydä lisätietoja sitä pitävältä työntekijältä!

Rippikouluun ilmoittautuminen (päivitetään syksyllä 2024)

Rippikouluun ilmoittaudutaan sähköisen ilmoittautumisen kautta. Joensuun seurakunnan alta löydät Joensuun seurakunnan rippikouluilmoittautumisen ja ryhmät.

Ilmoittautumislinkki toimii ________________ välisenä aikana.

Tämän jälkeen avataan ________________ jälki-ilmoittautuminen niihin ryhmiin, joissa on vielä tilaa.

Jos olet aloittanut riparin ja muutat kesken rippikouluvuden Joensuun seurakunnan alueelle, voit jatkaa ripariasi meillä.
Ota silloin yhteyttä pappi Heidi Väyryseen. 

Oman seurakunnan kirkkoherra voi perustellusta syystä antaa luvan rippikoulun käymiseen tätä nuoremmallekin henkilölle, hakemus ja 
ohjeet löytyvät tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
 

Rippileirimaksuun on mahdollisuus hakea harkinnanvaraista alennusta
tai maksuvapautusta
taloudellisiin syihin vedoten. 
Hakemus löytyy tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Linkki avautuu uudessa välilehdessä ja se toimitetaan Joensuun seurakunnan vastaavalle diakoniatyöntekijälle Satu Haloselle
J1 osalta 17.12.2023 mennessä ja J3 – J6 osalta 30.4.2024 mennessä.
Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

Huolitellut nuoren kädet nojaamassa ranteiden kohdalta alttariin. Taustalla nuorten henkilöiden hahmoja.

Rippikoulut 2023

Ryhmien leiriaikataulut ja konfirmaatiopäivät (muut kokoontumiset löydät ryhmien omilta sivuilta)

  • J1, leirijakso 1.-5.1.2024 Vaivio.
    • J1 konfirmaatio su 28.4. klo 10.00
  • J2, päiväleiri, leirijakso: 4.-7.3. ja 6.-7.4.2024 Seurakuntakeskus, kirkko, keskustan alue
    • J2 konfirmaatio su 19.5. klo 10.00 
  • J3, Leirijakso: ke 29.5. klo 16-19, Männikköniemi, kaupunkileiripäivä ja su-pe 2.-7.6.2024, Vaivio.
    • J3 konfirmaatio la 8.6. klo 11.00.
  • J4, Leirijakso: to 30.5. klo 16-19, Männikköniemi, kaupunkileiripäivä ja su-pe 2.-7.6.2024, Hyvärilä.
    • J4 konfirmaatio su 9.6. klo 10.00.
  • J5, Leirijakso: ke 26.6. klo 10-14, Männikköniemi, kaupunkileiripäivä ja su-pe 30.6.-5.7.2024, Vaivio.
    • J5 konfirmaatio la 6.7. klo 11.00.
  • J6, Leirijakso: ma 27.6. klo 10-14 Männikköniemi, kaupunkileiripäivä ja su-pe 30.6.-5.7.2024, Metsäkartano.
    • J6 konfirmaatio su 7.7. klo 10.00.

Rippileirin hinta on 50€ ja päiväleiri maksuton.

Kaikki konfirmaatiot ovat Joensuun pääkirkossa. 

Mikäli sinulla herää kysymyksiä, ota yhteyttä ripariryhmän ohjaajiin.

Ota yhteyttä

3. seurakuntapastori
Joensuun seurakunta
Kirkkokatu 28
80100 Joensuu

Varhaisnuoriso-, rippikoulu- ja nuorisotyön pappi.

nuorisotyönohjaaja
Joensuun seurakunta
Kirkkokatu 28
80100 Joensuu

Rippikoulu, nuortentoiminta

nuorisotyönohjaaja
Joensuun seurakunta
Kirkkokatu 28
80100 Joensuu

Nuorten toiminta, isostoiminta.