Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulun käyneet nuoret kutsutaan mukaan seurakunnan isostoimintaan. Isoskoulutukseen osallistumalla saat pätevyyden toimia isosen tehtävissä leireillä ja ripareilla. Lisäksi saat pätevyyden ohjata kerhoa alakouluikäisille ja toimia isosena lasten viikonloppuleireillä.
Isoskoulutus antaa sinulle monipuolista kokemusta, uusia ystäviä ja ryhmänohjaustaitoja. Saat koulutuksen käytyäsi todistuksen, josta on hyötyä esimerkiksi jatko-opinnoissa ja vaikkapa kesätöiden haussa.
Isostoimintamme koostuu leireistä, koulutusilloista ja käytännön harjoittelusta erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Osallistumalla aktiivisesti koulutuksiin ja seurakunnan nuorisotyöhön ja muuhunkin seurakunnan toimintaan - kuten nuorten iltoihin, retkille ja erilaisiin yksittäistapahtumiin sekä jumalanpalveluselämään - kehität osaamistasi ja kasvat luontevasti isoseksi ja isosena.
Isoskoulutus koostuu leireistä ja koulutusiltapäivistä. Koulutusiltapäiviä on Pielisensuun kirkolla kerran kuukaudessa syys-maaliskuun ajan ja leirejä on kaksi: yksi syksyllä ja toinen keväällä. Iltapäivät alkavat klo 15.00 välipalalla ja klo 15.30 aloitamme yhteisen työskentelyn.
Isos- ja kerhonohjaajakoulutus syksyllä 2022
Ti 13.9. klo 15-17 tapaaminen yläsalissa
Ti 4.10. klo 15-17 tapaaminen yläsalissa
Pe-Su 28.-30.10.2022 isosleiri Vaiviossa, ilmoittaudu tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ti 15.11. klo 15-17 tapaaminen yläsalissa
Ti 12.12. klo 15-17 tapaaminen yläsalissa
Ke 21.12. Nuorten joulujuhla kirkolla, ilmoittaudu tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
17.1. klo 15.00-17.00 tapaaminen yläsalissa
14.2. klo 15.00-17.00 tapaaminen yläsalissa
Pe-Su 24.-26.2.2023 isosleiri Vaiviossa, ilmoittaudu tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
21.3.2023 klo 15.00-17.00 tapaaminen yläsalissa
Isoshaku P1 hiihtolomariparille Vaivioon 22.11.-21.12.2022, hae tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Isoshaku vain jo valmistuneille isosille.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä