Hyppää sisältöön

Kouluikäiset

Pielisensuun seurakunnan kouluikäisten toiminta kutsuu mukaan alakouluikäiset perheineen. Seurakunta tarjoaa kouluikäisille vauhdikkaita ja iloisia hetkiä sekä monenlaista tekemistä yhdessä toisten kanssa. Pääosin maksuttomien kerhojen, mukaansa tempaavien tapahtumien ja odotettujen leirien ja retkien kautta olet tärkeä osa seurakuntaamme ja yhteisöämme. Yhdessä saamme tutustua Raamatun kertomuksiin, hiljentyä hartauksiin ja kokoontua yhteiseen messuun joka sunnuntai.  
 
Kerhoihin on ennakkoilmoittautuminen verkossa. Kerhot ovat pääsääntöisesti maksuttomia, poikkeuksena kokkikerho jonka tarvikemaksu on 10 €/ kausi. Kerhot kestävät tunnista puoleentoista. Jokaisessa kerhossa hiljennymme lyhyeen hartauteen.

Kerhoesite lähetetään kirjeitse koteihin elokuun loppupuolella.

Kysy rohkeasti lisää työntekijöiltämme. Tervetuloa mukaan!

Tiina Korhonen, kanttori, tiina.a.korhonen@evl.fi, p. 050 367 5172

Kerhot keväällä 2023

Suurin osa kerhoista jatkuu samalla ryhmällä kuin syksyllä. Pielisensuun kirkolla aloittaa elektroniikkakerho 5.-7.-luokkalaisillle. Ilmoittautuminen alempana.  

Koululaisten toiminnan esite 2022-2023Linkki avautuu uudessa välilehdessä

PIELISENSUUN KIRKKO

 

NEPENMÄEN KOULU

KARHUNMÄEN KOULU

IIKSENVAARAN KOULU

KARSIKON KOULU

 

Musakerhot

TIUKU-musakerhot 1.-4.-luokkalaisille 

Tiukussa lauletaan, soitetaan, pelataan, leikitään ja löydetään yhdessä tekemisen ilo. Laatta-, rytmi- ja kosketinsoittimien kanssa harjaannutaan yhteiseen musisointiin. Ryhmiä ohjaa MuM Tiina Korhonen yhdessä musiikinopiskelijoiden kanssa. Ryhmätoiveen voi esittää ilmoittautumisen yhteydessä.

VILLIT PILLIT -urkuryhmä 1.-6.-luokkalaisille

Villit pillit on lasten oma urkuryhmä. Ryhmässä soitetaan yhdessä urkuja ja koskettimia. Aiempaa soittokokemusta ei tarvita.

MOSAIIKKI-musiikkiryhmä 5.-8.-luokkalaisille

Mosaiikkissa lauletaan ja soitetaan. Mosaiikki osallistuu säännöllisesti Siipimessuihin, tekee keikkaretkiä ja leireilee. Laulajat muodostavat kuoron. Myös soittajat saavat ohjausta soittimien hallintaan ja yhteissoittoon. Aiempaa soittokokemusta ei tarvitse olla. 

  • Keskiviikkoisin klo 15.30-17 Pielisensuun kirkolla

Kysy lisää musakerhoista Korhosen Tiinalta, yhteystiedot alhaalla.

 

Leirit keväällä 2023

Vaivion leirit ovat monelle lapselle ja nuorelle toimintakauden kohokohtia. Leireillä puuhataan yhdessä monenlaisia asioita niin sisällä kuin ulkona. Pelataan, leikitään, musisoidaan, saunotaan, vietetään iltaohjelmaa ja hiljennytään hartaushetkiin.

Leireille saavutaan joko omin kyydein tai mennään bussilla. Leiriltä palataan messuun Pielisensuun kirkkoon klo 10. Messu on osa leirin ohjelmaa. Messun valmistelu ja toteutus yhdessä on osa leirin ohjelmaa. Leirit päättyvät messun jälkeen noin klo 11.30.

 

Pallontallaajat 1.-3.-luokkalaisille 24.-26.3.2023, ilmoittaudu tämän linkin kautta 7.3.2023 mennessä.

Pallontallaajat 4.-6.-luokkalaisille 14.-16.4.2023, ilmoittaudu tämän linkin kautta 28.3.2023 mennessä.

 

Siipimessut

Siipimessua vietetään kevään mittaan Pielisensuun kirkossa. Näitä messuja rakennetaan erityisesti yhdessä seurakunnan siipijengin eli lasten, nuorten ja perheiden kanssa.

 

Kirkkokioski

Pielisensuun kirkon aulasta löydät kirkkokioskin. Kirkkokioskista voit hakea itsellesi messupassin ja ryhtyä kapuamaan kohti kirkontornia keräten samalla tarroja omaan messupassiisi.

Aina tasanteelle päästessäsi odottaa sinua pieni KirkonRotan palkinto! Kun olet kerännyt 10 tarraa passiisi - eli käynyt kymmenen kertaa messussa - pääset maksutta Vaivion leirille tai voit valita jonkun muun kirkonrotan palkinnoista!​

Kirkonrotan postilaatikosta löydät lisäksi messupähkinöitä pureskeltavaksi. Tervetuloa messuun ja myös kiskan pitäjäksi!

 

Partio

Oletko kiinnostunut partiosta? Pielisensuun seurakunnan alueella toimii lippukuntia, jotka ottavat mukaan toimintaansa uusia eri-ikäisiä jäseniä. Lisätietoa partiosta saat www.partio.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja lippukuntien johtajilta. 

Tikkamäen Tikkapartio

Vesa Paajanen, vesa.paajanen@uef.fi

Jokisuun Kipparit

Olli Hokkanen, olli.hokkanen@partio.fi

Ota yhteyttä

kanttori
Pielisensuun seurakunta
Huvilakatu 8 b
80200 Joensuu